lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Tuomi-Nikula lähtee, Telanne ei aio erota

5.10.2008 0:32 | Päivitetty: 5.10.2008 20:49

Lapin Kansan päätoimittajavalinnasta syntynyt kohu johti viikonloppuna siihen, että Lapin Kansan vanha päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula jää saman tien pois töistä odottelemaan eläkepäiviään.

Tuomi-Nikula kohautti torstaina sanomalla, että julkilesbon olisi vaikeaa toimia Lapin Kansan päätoimittajana. Tehtävään valitun Johanna Korhosen puoliso on nainen.

Tuomi-Nikula kertoi sunnuntaina lehteensä kirjoittamassaan kolumnissa pyrkivänsä virkavapaalle. Virkavapaasta hän neuvottelee Alma Median johdon kanssa, kun arki koittaa. Ennen mahdollisen virkavapaan alkua hän on lomalla.

Korhoselle potkut antanut Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne puolestaan ei aio erota tehtävästään.

Telanne pyysi sunnuntai-iltana Arto Nybergin televisiohaastattelussa aiheuttamaansa "hässäkkää" anteeksi Alma Median ja erityisesti Lapin Kansan henkilökunnalta sekä yhtiön sidosryhmiltä.

Telanne myönsi, että Alma on saanut imagoonsa kolhun. Hän luonnehti vahinkoa merkittäväksi. Tästä huolimatta hän ei aio erota. Siihen olisi hänen mukaansa syytä vain, jos Korhonen olisi oikeassa sanoessaan, että hän sai potkut Lapin Kansasta lesboutensa takia.

Telanne selitti Korhosen erottamista luottamuspulalla, joka syntyi kun Korhonen ei Telanteen mukaan kertonut työhaastattelussa puolisonsa kuntavaaliehdokkuudesta rehellisesti.

Telanne tähdensi, että olennaista ei ollut Korhosen puolison poliittiset kytkennät, vaan Korhosen epärehellisyys.

Korhosen puoliso on Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Vantaalla.

Tuomi-Nikula puolestaan kertoi äkillisen poisjääntinsä syyksi sen, että teki virheen väittäessään edustavansa kaikkia lappilaisia lesbomielipiteellään.

Itse mielipiteestä hän ei edelleenkään tingi, mutta: "jos sanon ennakkoluuloiselta vaikuttavan mielipiteen, se ei tarkoita, että se on oikea. Mutta sellainenkin on voitava sanoa", hirvimetsältä tavoitettu päätoimittaja sanoi HS:lle sunnuntai-iltana.

Kommentista syntynyt keskustelu on Tuomi-Nikulan mukaan ollut tarpeellista, ja hän sanoo toivovansa, että se edistää tasa-arvon toteutumista.

Tuomi-Nikulaa harmittaa kaikista eniten se, että hänet itsensä on leimattu homokammoiseksi ja ahdasmieliseksi, mitä hän kiistää olevansa.

"Suvaitsevaisuus on ollut Lapin Kansan linjana kaikki nämä vuodet", hän viittaa 24 vuotta kestäneeseen päätoimittajakauteensa.

Tuomi-Nikula kertoo saaneensa valtavasti palautetta lausunnostaan. 90 prosenttia siitä on ollut kiittävää, hän sanoo. Mistä ihmiset kiittävät?

"Ääneen sanotusta mielipiteestä, että vaikka meillä on laki (yhdenvertaisuudesta), niin silti ihmiset voivat ajatella eri tavalla kuin lain kirjain on."

"Ja myös siitä, että uskalletaan sanoa ääneen sellainen asia, joka näyttää muodostuneen tabuksi. Tämän kysymyksen esille ottamista he pitivät tärkeänä, että on toinenkin näkökulma kuin että kaikki kelpaa."

Tuomi-Nikulan mukaan viestimissä välittyy ehkä väärä käsitys siitä, mitä pääkaupunkiseudun ulkopuolella ajatellaan homoista ja lesboista. Lappi ei hänen mukaansa poikkea siinä muista maakunnista, sillä kiitosta on tullut eri puolilta Suomea.

"Veikkaan, että pääkaupunkiseudun pintakuohuntajengissä ollaan hirveän suvaitsevaisia. Helposti me toimittajat ajattelemme, että koko Suomi on sama kuin Kalastajatorpan kekkerit", Tuomi-Nikula sanoo.

Tuomi-Nikulan mukaan tapaus ei vaikuta Lapin Kansaan juuri muuten kuin niin, että se on entistä tunnetumpi lehti. Kohun alkaessa tilauksia peruttiin jonkin verran, hän kertoo.

Perjantai-iltana tilanne oli kuitenkin se, että uusia tilauksia oli tullut enemmän kuin peruutuksia. Uusia tilauksia on Tuomi-Nikulan mukaan tullut paljon myös levikkialueen ulkopuolelta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.