3.10.2008 12:40 | Päivitetty: 3.10.2008 14:32
Lapin Kansan päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula ei aio erota.
Tuomi-Nikula sanoo ottavansa lehden toimitusosaston erovaatimuksen vakavasti, mutta ei aio vielä tyhjentää työpöytäänsä.
Lapin Kansan toimitusosasto vaati perjantaina paitsi Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanteen lisäksi myös lehden nykyisen päätoimittajan eroa.
Toimitusosaston mielestä henkilöstön ja päätoimittajan välille on syntynyt luottamuspula, jonka vuoksi "Heikki Tuomi-Nikulan pitäisi jättää paikkansa Lapin Kansan päätoimittajana", todetaan kannanotossa.
Toimitusosaston mukaan Tuomi-Nikulan lausunnot vahingoittavat lehden mainetta, aiheuttavat taloudellista tappiota ja vaikeuttavat henkilöstön työskentelyä.
Erovaatimus esitetään Alma Median sisäisessä tiedotteessa. Kannanotosta on julkaistu uutinen myös Lapin Kansan verkkosivuilla.
Eläkkeelle jäävä Tuomi-Nikula sanoi perjantaina, että kohua herättänet lesbokommentit olivat hänen omia mielipiteitään, eivät lehden virallinen kanta.
Joulukuussa eläkkeelle jäävän Tuomi-Nikulan mukaan Lapin Kansalle pyritään löytämään uusi päätoimittaja vielä tänä vuonna
Tuomi-Nikula kertoi eilen Lapin radion haastattelussa, ettei soisi seuraajakseen lesboa. Hänen mielestään julkisesti naisen kanssa parisuhteessa elävän henkilön olisi vaikea työskennellä Lapin Kansan päätoimittajana.
"Lehden päätoimittaja edustaa myös lappilaisia, ei vain lehteä" Tuomi-Nikula kommentoi.
Alman sanomalehtien toimitusosastot: Telanne aiheuttanut vahinkoa 3.10.2008
Poliisi odottaa Korhosen rikosilmoitusta 3.10.2008
Telanne ei vakuuttanut Lapin Kansan väkeä 3.10.2008
Tampereella halattiin Alma Mediaa vastaan 3.10.2008
NÄKÖKULMAOnko lesbo taloudellinen riski? 3.10.2008
Tuomi-Nikulan lesbopuheista poliisille tutkintapyyntö 3.10.2008
"Julkilesbon vaikea olla Lapin Kansan päätoimittajana" 2.10.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Päivitetty 20:09
Politiikka | Päivitetty 17:35
Politiikka | Julkaistu 22:42
Viihde | Julkaistu 19:33