sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Lea Laven ja Ossi Runne saivat Kullervo Linna -palkinnon

24.11.2009 11:00

Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Kullervo Linna -palkintojen saajat Lea Laven ja Ossi Runne Helsingissä tiistaina.

Kullervo Linna -palkintojen saajat Lea Laven ja Ossi Runne Helsingissä tiistaina.

Kullervo Linnan Säätiön vuoden 2009 palkinnot luovutettiin tiistaina Lea Lavenille ja Ossi Runnelle. Molemmat saivat 4 200 euroa.

Musiikkineuvos, kapellimestari Ossi Runnen (s. 1927) ura viihde- ja iskelmämusiikin kapellimestarina hakee vertaistaan. Runne aloitti sodan jälkeen tanssimuusikkona ja soitti 1940-luvulla Ossi Aallon ja Toivo Kärjen yhtyeissä. 50-luvulla hänen oma yhtyeensä säesti esimerkiksi Olavi Virtaa.

Runne on toiminut Musiikki-Fazerin levytyskapellimestarina, Radion tanssiorkesterin johtajana ja TV1:n kapellimestarina. Vuodesta 1966 hän tuli kaikkien tutuksi johtaessaan Euroviisujen orkesteria.

Muusikkona Runne on tehnyt levytyksen yli 4 000 kappaleesta. Muistelmat Trumpetilla ja tahtipuikolla julkaistiin vuonna 2003.

Lea Lavenin (s. 1948) ura alkoi Pentti Kankaan tango-orkesterissa. Koko kansan tuttu hänestä tuli 1970-luvulla useiden hittien myötä.

Syksyn Sävel -kilpailun Laven voitti 1979 iskelmällä Ei oo, ei tuu (Sivonen–Reiman). Laven on saanut kahdeksan kultalevyä ja yhden platinan. 2000-luvulla Laven oli mukana Leidit lavalla -kiertueella.

Kullervo Linnan palkintoja on jaettu vuodesta 1989 lähtien. Kultainen nuoruus -kappaleen säveltäjänä tunnettu muusikko säätiöi tekijänoikeuskorvauksensa jaettavaksi tunnustuspalkintoina ja apurahoina edustamansa musiikinlajin säveltäjille, sanoittajille ja esiintyjille.

Säätiön tarkoituksena on edistää luovaa iskelmä- ja tanssimusiikkia sekä sen esittämistä Suomessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.