26.1.2010 15:03
Eva Gabrielsson kädessään Stieg Larssonin trilogian ensimmäinen osa Tukholmassa 2005.
Stieg Larsson
Tukholma. Ruotsalaiskirjailija Stieg Larssonin avopuolison Eva Gabrielssonin osuus myyntihitiksi nousseessa Millennium-trilogiassa saattoi olla aktiivisempi kuin aiemmin on annettu ymmärtää. Asiasta kertoo tanskalaislehti Politiken, joka julkaisi käymäänsä sähköpostikeskustelua Gabrielssonin kanssa.
Gabrielssonin mukaan pariskunnan kirjoitustapa ja arvot alkoivat muistuttaa entistä enemmän toisiaan 32 vuoden aikana.
"On vaikea nähdä mikä oli vain Stiegiä ja mikä vain minua Millenniumin kielessä, sisällössä ynnä muussa", Gabrielsson kirjoitti sähköpostikeskustelussa.
Gabrielssonin mukaan hän myös ehdotti aktiivisesti muutoksia kirjojen tekstiin ja sisältöön vuosina 2002-2004.
Ruotsissa on käyty vilkasta keskustelua edesmenneen Larssonin todellisista kirjoittajanlahjoista. Larssonin entinen toimittajakollega Anders Hellberg epäili viime viikolla, että Larsson ei ollut kirjoittanut kirjoja itse - ainakaan ilman apua.
Auttajaksi epäiltiin avopuoliso Gabrielssonia, joka kuitenkin kielsi asian Expressen-lehdessä. Politikenissa julkaistun sähköpostikeskustelun mukaan hän tuli kuitenkin väärin ymmärretyksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi