Leikitään hei lamaa

Miten on mahdollista, että lamaparku on taas kerran läpäissyt koko median ja osan yleisöstäkin?

Naistenlehden päätoimittaja selosti pääkirjoituksessa käyntiään kauneushoitolassa. Siellä oli porukalla pohdittu, että on ihan okei käydä kasvohieronnassa lamankin aikana – siitä ihanuudesta ei tarvitse luopua! Kirjoituksen edetessä päätoimittaja havaitsi olevansa hyväosainen työssäkäyvä ja antoi itselleen luvan myös himoitsemansa design-valaisimen ostamiseen.

Järkeni ei riittänyt tajuamaan, miksi päätoimittaja ei olisi saanut hierottaa naamaansa tai ostaa lamppuja.

Lamapaniikin jämerä faktapohja on tämä: viime vuonna me täällä Suomessa tuotimme tavaroita ja palveluita 100 rahan arvosta. Tänä vuonna tuotamme niitä kenties 98 rahan arvosta. Viime vuonna, hilpeän nousukauden aikana, työtä oli tarjolla 94 prosentille työvoimasta. Tänä vuonna töitä riittää 91–92 prosentille. Pätkä- ja silpputyöläisillä menee yhtä antoisasti tai kituliaasti kuin tähänkin asti, eläkeläisillä samoin.

Se, mitä tässä yhteydessä ei saa sanoa, kuuluu näin: Suurinta osaa ihmisistä lama ei kosketa mitenkään. Niin kuin ei koskettanut 1990-luvun alun lamakaan, se hirmuinen, johon nyt kuuluu otsa kurtussa viittailla.

Meistä on kuitenkin kivaa panikoida yhdessä, olla olevinamme huolestuneita ja esittää solidaarista huonompiosaisia kohtaan. Siksi olemme hiljaisesti sopineet, miten lamasta saa puhua.

Työttömistä on sopivaa puhua ääni värähtäen, huokaillen ja dramaattisesti myötäkärsien. Älkäämme muistelko, että nousukaudella työttömiä oli lähestulkoon yhtä paljon. Silloin emme välittäneet heistä vähääkään.

Jos joku sanoo, ettei työttömyys välttämättä merkitse maailmanloppua, olkaamme syvästi loukkaantuneita kaikkien työttömien puolesta. Työttömyyden kuuluu olla kurjaa! "Suhdannetyöttömyys on suuri suru ihmiselle itselleen ja perheelle", runoili ministeri Jyrki Katainen viime viikon suhdanneinfossa liikuttavasti.

Lomautusten hyvistä puolista on tiukasti vaiettava. Turpiinsaamisen pelossa en nyt uskalla kertoa tällä palstalla tutustani, joka oli taannoin muutaman viikon lomautettuna. Mies odottaa tyynenä seuraavaa breikkiä, koska ehti viime lomautuksen aikana kuntoilla, seurustella perheen kanssa ja tehdä remonttia. Hän rahoitti leppeän oleilunsa ansiosidonnaisella päivärahalla, joka kilahteli tilille varsin vähin ponnistuksin.

Lamaa on mukavaa pelätä yhdessä. Neuvostoliittoa ei ole, pappia ei pelkää enää kukaan ja opettajaakin joutaa vaikka haistatella. Ilman lamaa meiltä puuttuisi yhteisöllisyyden ydin, yhteinen pelättävä.

Ja onhan lamasta touhottaminen mukavan yhteisöllistä sinänsä. Siitä on niin hekumallista puhua vaikka kauneushoitolassa juuri ennen kuin kosmetologi levittää iholle virkistävän vitamiiniampullin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi