Lindbergin uusi sävellys oli jäädä New Yorkissa oopiumin ja noitasapatin varjoon

new york. Yleisö pompahtaa seisomaan ja kiljuu bravota New Yorkin filharmonikkojen avajaisgaalassa. On kuultu teos säveltäjältä, jonka mielestä vain äärimmäisyydet olivat kiinnostavia.

Olisi hauska kirjoittaa, että Suomen aikaa torstaina aamuyöllä pidetyssä gaalassa reaktion aiheutti New Yorkiin filharmonikkojen uuden nimikkosäveltäjän Magnus Lindbergin kantaesitys Expo.

Se nimittäin kuultiin filharmonikkojen uuden musiikillisen johtajan Alan Gilbertin kauden ensimmäisenä teoksena Avery Fisher Hallissa.

Totuus kuitenkin on, että reaktio syntyi vasta konsertin päättyessä ja sen aiheutti Hector Berliozin vanha kunnon Fantastinen sinfonia, jossa säveltäjä kuvittelee murhanneensa rakastettunsa, yrittäneensä itsemurhaa oopiumin avulla ja joutuvansa teloitetuksi murhasta.

Kuoleman jälkeen säveltäjä päätyy vielä noitasapattiin muiden kirottujen sielujen kanssa.

Tähän teokseen verrattuna 51-vuotiaan suomalaissäveltäjän Expo on orkesterinkäytöltään yhtä taitavaa, mutta emootioiltaan paljon siivompaa musiikkia.

Se esittelee kymmenessä minuutissa Lindbergin orkesterimusiikin koko laajan arsenaalin, joka soi kauniin läpikuultavasti, uhkean komeasti ja täysin omaperäisesti.

Teos alkaa huippunopeiden jousikuvioiden ja oikein hitaiden vaskikoraalien äärimmäisen selkeällä vuorottelulla. Alkutuotannon Correnten luuppien ja koraalien vuoropuhelu tulee eittämättä mieleen.

Kuullaan myös pulputteleva kamarimusiikillinen osuus, yllättävä ja hieman sibeliaaninen suvantokohta, jousten ja vaskien roolien vaihtuminen ja sulautuminen sekä seesteinen loppu, joka ei ehkä täysin vastaa teoksen alun herättämiin odotuksiin.

Mutta tämä onkin ilmeinen konserttien avauskappale, jolla ei ole tarkoitus tyhjentää koko pajatsoa. Teos on jo mittansa puolesta hyvin helppo sijoittaa konsertteihin.

Näin vetävä ja värikäs uusi musiikki löytää varmasti monen laatuorkesterin ohjelmistoon. New Yorkin filharmonikotkin esittävät Expon vielä loppukuusta kolmasti ja vievät sen sitten Aasiaan kiertueelle.

Expon esitykset paranevat vielä tästä. Teos oli soittajille yllättävän vaikea, ja säveltäjän vaatimasta nopeasta aloitustemposta jouduttiin jopa tinkimään.

Yleisö taputti smokkiin pukeutuneelle gaalasäveltäjälle oikein kohteliaasti, mutta pysyi penkeillään.

Alan Gilbertin, 42, pirteä ohjelmapolitiikka jatkui Olivier Messiaenin uskonnollis-eroottisella Poemes pour Mi -teoksella, solistina tähtisopraano Renée Fleming.

Hän lauloi kermaisen ihanalla äänellään sievästi ja kauniisti, mutta ilman alkuvoimaa, jota kaipasin kautta illan hieman lisää myös Alan Gilbertiin ja New Yorkin filharmonikkoihin.

Musisointi oli oikein hyvää, mutta emotionaalisesti hieman varovaista.

Gilbertin työ on vasta alussa. Tarvitaan täydellistä molemminpuolista luottamusta ja heittäytymistä, jotta Lindbergissä päästään oman Radion sinfoniaorkesterimme tasolle ja Berliozissa esimerkiksi parhaiden pietarilaisorkesterien väkevämpiin tunnelmiin.

Lue lisää Magnus Lindbergistä perjantain kulttuurisivulta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi