keskiviikko 8.2.2012 | Laina  Onnittele e-kortilla

Liputta jääneet suuttuivat häilyvistä käytännöistä

10.12.2006 16:27 | Päivitetty: 10.12.2006 17:27

Ilman haluamiaan lippuja jääneet jonottajat ovat ihmetelleet lipunmyynnin käytäntöjä sunnuntaina ostopaikoilla ja netissä.

Euroviisufanien keskustelupalstalla harmitellaan kiihkeästi, että useissa paikoissa jonottajille on kerrottu jo paria tai muutamaa minuuttia yli kahdentoista, että yksittäislippuja finaaliin ei enää saa.

Esimerkiksi Viisukuppila.fi:ssä näin:

"Mä asioin Kotkan lippupalvelussa, ja siellä saivat kerättyä lippusysteemistä 9 finaalilippua jonon ensimmäisille. Itse olin kai 6. tai 7. jonossa. Klo 12.04 myyjät ilmoittivat, että finaali oli loppuunmyyty."

Eräs lipunostaja kritisoi Lippupalvelua siitä, että lipunmyyjät varautuvat jonoon varaamalla ja printtaamalla satunnaisen määrän lippuja nippuun heti myynnin alettua, jotta saavat jotain myytävää. Tämän takia tietojärjestelmä näyttää paikkojen täyttyneen hetkessä ja toisaalta käytäntö estää ihmisiä valitsemasta paikkojaan.

Keskusteluissa ja viesteissä on epäilty, että finaalipaikkoja on varattu ennakkoon esimerkiksi yrityksille tai ulkomaille. Sellaista on paheksuttu, että esimerkiksi ostoskeskusten työntekijät pääsisivät ensimmäisenä tiskille sisäkautta.

Lippupalvelun liiketoimintajohtajan Seppo Keski-Pukkilan mukaan kukaan ei ole voinut varata lippua ennen sunnuntaita kello 12. Hänen mukaansa ei myöskään pitäisi olla mahdollista, että esimerkiksi kello 12.15 ei olisi saanut myyjältä lippua finaaliin. Yksittäisiä finaalilippuja riitti noin 20 minuutin ajan, ja viimeisen finaalipaikan sisältävät pakettiliput myytiin kello puoli kolmen ja varttia vaille kolmen välillä, hän sanoo.

"Tai sitten yksittäisessä lippukaupassa on ymmärretty jotenkin väärin."

Keski-Pukkilan mielestä myyjät eivät varaile ja printtaa lippuja valmiiksi tiskille.

Epäilyjä heräsi myös siitä, että katsomoa olisi lohkottu etukäteen. Heti kello 12:n jälkeen Tampereen Stockmannilla perjantai-illan finaaliennakkoon lipun ostanut piti käsittämättömänä saamiaan takarivin "piippuhyllyn" paikkoja. Ennakkoon on edelleen lippuja saatavilla.

Keski-Pukkila myöntää, että katsomoita oli lohkottu niin, että ulkomaan myyntiin oli varattu katsomosta tiettyjä alueita, mutta hänen mukaansa systeemi ei ole tuonut epätasa-arvoa suomalaisten ja ulkomaisten lipunostajien välille. Keski-Pukkila ei suostu kertomaan, miten jaottelu oli tehty.

Joissain myyntipaikoissa jonottajat olivat päässeet alkurutistuksessa asioimaan nopeammin, sillä Lippupalvelun henkilökunta oli esimerkiksi neuvonut jonottajia jo ennen aukeamista.

"Lippukauppakohtaisia eroja on voinut olla, jossain on osattu varautua, jossain annettu jonotusnumeroita."

Lippupalvelu koulutti euroviisumyyntiä varten kaikki puhelinmyyjänsä. Myyntipisteisiin lähetettiin ohjeet.

"Yhtenäistä ohjetta jonottajien ohjeistamisesta ei ole voitu antaa, sillä tilat ja mahdollisuudet vaihtelevat."

Lippuja myydään Suomessa noin 60 Lippupalvelun pisteessä. Liiketoimintajohtaja ei kerro, kuinka monta puhelinmyyjää lippuja on lisäksi myymässä Suomeen ja ulkomaille.

Lippupalvelussa oli sunnuntaina paljon ekstratyövoimaa, mutta Keski-Pukkilan mukaan "kukaan tuskin oli ensimmäistä päivää töissä".

Vielä sitäkin yleisön joukossa hämmästeltiin, kuinka monta lippua yksi henkilö sai ostaa. STT:n haastatteleman jonottajan mukaan Helsingin Lippurexin jonossa rajoitettiin finaalilippujen myynti niin, että yksi ostaja sai vain yhden lipun. Yleisradion uutiset kertoivat, että maksimiostomäärä tiistaihin saakka on viisi lippua per henkilö.

Keski-Pukkilan mukaan yksi ihminen saa ostaa viisi lippua tapahtumaa kohden. Esimerkiksi ennakkoon ja semifinaaliin ostamalla yksi henkilö voi ostaa kymmenen lippua.

"Meidän näkökulmastamme myynti on mennyt helkkarin hyvin ja tasapuolisesti. Järjestelmä on toiminut koko ajan", Keski-Pukkila sanoo.

"Puheita tulee aina niiden osalta, jotka eivät saaneet lippuja. Mutta me olemme tehneet tämän niin monta kertaa ennenkin sekuntipelillä. Ostajan kannalta keskeisintä on päästä jonon läpi."

Keski-Pukkilalla ei vielä ollut lukuja siitä, kuinka monta lippua sunnuntaina myytiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.