torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Lordi juhlii perjantaina Kauppatorilla

21.5.2006 0:54 | Päivitetty: 22.5.2006 17:50

Sami Kero / HS

Lordi juhli voittoaan Ateenassa.

Lordi juhli voittoaan Ateenassa.

ateena/helsinki. Lordi-fanit pääsevät tapaamaan suosikkiaan perjantaina, kun Helsingissä järjestetään kansanjuhla viisuvoittajien kunniaksi. Juhla alkaa kello 18 Helsingin Kauppatorilla. Tapahtumassa esiintyy muitakin kotimaisen musiikin huippunimiä.

Sen sijaan Lordin perjantainen lehdistötilaisuus ei näy televisiossa. Levy-yhtiö Sony BMG ei Ylen pettymykseksi antanut lupaa tilaisuuden televisiointiin.

Yle oli kaavaillut, että kello 17 alkava lehdistötilaisuus olisi näytetty suorana digitaalisella Yle24-kanavalla ja siitä olisi tehty kooste, joka olisi esitetty TV2:n puolella.

Viisuvoittajat palasivat kotimaahan sunnuntaina vähin äänin.

"Nyt väsyttää", sanoi Herra Lordi eli Tomi Putaansuu saavuttuaan Suomeen puolitoistaviikkoisen Euroviisu-kurimuksen jälkeen.

Moni on sitä mieltä, että lauantai-illan jälkeen kaikki on toisin. Ateenassa vitsailtiin ennen finaalia, että jos Lordi voittaa, se olisi "Euroviisujen 9/11", siis New Yorkin terrori-isku 2001. Käännekohta, jonka jälkeen ei ole enää paluuta menneeseen.

Se kävi toteen ja kaikki miettivät, mihin tästä mennään.

"Lordin show on niin extreme, että ei voida mennä enää takaisin vanhaan", arvioi Lordin levy-yhtiön, Suomen SonyBMG:n toimitusjohtaja Kimmo Valtanen.

Muutkin kuin levy-yhtiön edustajat ovat ajatelleet ääneen – tai ehkä toivoneet – että Euroviisuista voisi tulla eräänlainen "Battle of the bands".

"Euroviisut voisi olla erilaisten yhtyeiden välinen yhteiseurooppalainen kilpailu, jossa olisi mukana rokkia, metallia, rappia, mitä vain", visioi Herra Lordi itse Ateenassa lauantaiyönä pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

"Tämä on voitto rock-musiikille ja avomielisyydelle. Monet Euroviisu-fanithan kuuluvat vähemmistöön, kuten tiedätte. Lordi on myös vähemmistö, me olemme liian poppia metallifaneille ja liian raskasta popfaneille", hän jatkoi.

Itse Lordi esiintyi koko puolitoista viikkoa Ateenassa tyylikkäästi. Hän on sanavalmis mies, joka esittää fiksuja kommentteja monenlaisista asioista. Mutta lauantaiyön tiedotustilaisuudessa kuului jo väsymystä äänessä.

"Kyllä sitä oli siinä vaiheessa väsynyt ja pöllämystynyt", Putaansuu huokaa Suomessa. "Pitkä päivähän se oli – nimimerkillä kuuskymppisen kunto. Ja kun jengi kyselee itsestäänselvyyksiä, niin tulee vaan hoettua niitä mantroja."

Putaansuu on ollut aina varauksellinen ja toppuutellut hehkuttajia pohjoisella pidättyväisyydellä. "Että vaikka tästä ei mentäisi enää eteenpäin, niin on tääkin jo tosi hienoa." Sama asenne jatkui viisuissa. Viime keskiviikkona Putaansuu kommentoi hulinaa yhtyeen ympärillä, että "ei tämä hillitöntä hulabaleishöniä ole ollut, mutta kai se on, kun muut niin sanovat".

Mutta ajoittain, tietyissä käänteissä, Putaansuusta irtoaa teräviä sutkauksia. Ne kertovat hänen tietävän, ettei maailmassa ole toista läheskään yhtä korkein tuotantoarvoin toteutettua hirviöyhtyettä.

Kuka sitten on se Mr. Lordi, fiktiivinen hahmo, joksi Putaansuu pukeutuu?

"Lordi on kaikkien hirviöiden yhdistelmä. Hahmo on ollut aina olemassa. Ensimmäinen tarkka tieto siitä oli Tsingis Khan. Siitä joitain vuosia eteenpäin lännempänä oli Vlad Seivästäjä, josta puhuttiin Draculana. Tsingis Khanin päätä ja ruumista ei löydetty. Tämän pohjalta eräs kirjailija kirjoitti Frankensteinin hirviöstä. Sitten 80-luvulla elokuvaohjaaja päätti kirjoittaa Painajainen Elm Streetillä -elokuvan Freddy Kruegerin. Kaikki hirviöt ovat ilmentymiä Lordin hahmosta eri aikakausina."

Euroviisujen finaalin tulokset:

1. Suomi Lordi 292

2. Venäjä Dima Bilan 248

3. Bosnia-Herzegovina Hari Mata Hari 229

4. Romania Mihai Träistarlu 172

5. Ruotsi Carola 170

6. Liettua LT United 162

7. Ukraina Tina Karol 145

8. Armenia André 129

9. Kreikka Anna Vissi 128

10. Irlanti Brian Kennedy 93

11. Turkki A. Sibel Tüzün 91

12. Makedonia Elena Risteska 56

13. Kroatia Severina 56

14. Norja Christine Guldbrandsen 36

15. Saksa Texas Lighting 36

16. Latvia Vocal Group Cosmos 30

17. Sveitsi Six4One 30

18. Tanska Sidsel Ben Semane 26

19. Britannia Daz Sampson 25

20. Moldova Arsenium feat. Natalia Gordienko and Connect-R 22

21. Espanja Las Ketchup 18

22. Ranska Virginie Pouchin 5

23. Israel Eddie Butler 4

24. Malta Fabrizio Faniello 1

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.