lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Lordi-nettiadressin nimet ovat valtaosin todellisia

10.6.2006 18:09

Seitsemän päivää -lehteä boikotoimaan kehottavan nettiadressin allekirjoittajista valtaosa on todellisia henkilöitä. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan adressissa on noin 200 000 oikeaa nimeä.

Lordin eli Tomi Putaansuun kasvokuvan julkaisemista paheksuvaan adressiin kerättiin allekirjoituksia toukokuun lopussa kolmen päivän ajan. Seitsemän päivää -lehti säikähti mainostajien reaktioita ja lähetti asiakkailleen viestin, jonka mukaan allekirjoittajia olisi todellisuudessa runsaasti alle 200 000. Tietoturva-asiantuntijat korostivat, että nettiadressia on helppo manipuloida.

Onko joku tehnyt niin? Asia on helppo testata. Pyydetään Adressit.com -sivuston ylläpitäjältä lista allekirjoittaneista ja tartutaan puhelimeen.

Päivän soittorumban jälkeen 27 tavoitetusta vain kolme sanoo, ettei ole allekirjoittanut vetoomusta. Eli kymmenesosa allekirjoittajista on tekaistuja.

Ilta-Sanomissa kerrottiin toukokuussa, että innokkaimmat fanit ovat syöttäneet nimiä adressiin puhelinluettelosta. Onkohan tämä yleistä?

Jos allekirjoitusten tunnittaisesta lisääntymisestä tehdyssä käyrässä on piikkejä, joku olisi tehtaillut nimiä. Mutta käyrä näyttää samalta kuin nettisivujen kävijätilastot yleensä: iltaa kohti tahti kiihtyy ja keskellä yötä on hiljaista.

Saman voi testata toisinkin. Adressiin on tallennettu allekirjoittaneiden tietokoneiden osoitteet. Jos joku olisi tehtaillut nimiä, koneen osoite erottuisi joukosta.

Mutta taas tulee vesiperä. Allekirjoituksia on tullut 130 000 koneelta. Suurimpien yksittäisten allekirjoittajien osoitteet ovat nettiliikenteen tehostamiseen käytettyjä välityspalvelimia, jotka häivyttävät todellisen osoitteen.

Lopputulos on selvä. Nettiadressin on oikeasti allekirjoittanut todella moni Lordi-fani.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.