Luonto määrää ekologisessa teatterilaboratoriossa

Hailuoto. Ilma seisoo. Perämerellä Hailuodon Marjaniemen tuulivoimaloidenkin propellit pyörivät laiskasti, kuin olisivat helteen uuvuttamia. Seuraavassa hetkessä vihmoo sadetta.

Kenraaliharjoituksessaan huhkivien näyttelijöiden repliikkien taustalla raikaa 140 lintulajin muodostama kuoro.

Kaiken lisäksi viime kesänä Sunikarin kalasatamasta esityspaikaksi valittu kohta on talven aikana muovautunut teatteriryhmän käyttöön sopimattomaksi.

Viikon harjoitusjakso ennen h-hetkeä, Pentti Haanpään novelleista sovitettua Kauneuden kirous -kantaesitystä, alkoi siis näyttämön etsimisellä.

Kuulostaa kesäteatterintekijän painajaiselta. Hailuodossa on kuitenkin toisin.

"Täällä luonnon täytyy antaa vaikuttaa esitykseen", sanoo Koskenniska- ja Nälkäteatteriryhmissä vaikuttava Pasi Lappalainen, joka esiintyy festivaalilla molempien ryhmien produktioissa.

Esiintyjät kiikkuvat myös Kirkkosalmen lintutorniin soisen vesistön ylle ja kilpailevat huomiosta uhkaavasti aaltoilevan meren kanssa.

Luonto on olennainen osa ekologista teatterilaboratoriota, jonka lähtöidean Hailuodon teatterifestivaalin taiteellinen johtaja, teatteriohjaaja Jouni Rissanen sai toisen taiteellisen vastaavan, Juha Hurmeen, ohjaamista teatteriesityksistä Kustavin Volter Kilpi -päiviltä.

Siellä meren äärellä vaikeat klassikot kääntyivät puskafarssia ja vakavaa eksistentiaalista pohdintaa pursuaviksi särmikkäiksi esityksiksi.

"Nälkäteatterin ja Koskenniskan näyttelijöille ryhmissä toimiminen on elämäntapa, talkoohenkinen loman ja työn yhdistelmä, josta ei saa palkkaa", Rissanen sanoo.

Hurme on tunnettu epätavallisista esityskokeiluistaan. Muun muassa losseilla, kopeissa, metsissä ja pihoissa esitetty teatteri ei kuitenkaan ole vain suomalainen erityispiirre.

Eurooppalaisesta teatterihistoriasta löytyy esimerkkejä siitä, miten intellektuellit ovat hakeneet taiteellista vapautta kaupunkien ulkopuolelta aina romantiikan ajoista alkaen.

Hailuoto on inspiroinut monia muitakin taiteilijoita. Keskuskadun varrella olevassa kylätalossa on nyt esillä oululaisen, Hailuodossa kesäisin viihtyvän teatteripukusuunnittelija Pirjo Valisen paperista valmistamia rosoisenherkkiä rooliasuja ja kankaita.

Tuhannen asukkaan saari on yllättävän suuri, ja matkaa eri esityspaikkojen välille saattaa kertyä jopa viisikymmentä kilometriä.

Illalla Kauneuden kirous -näytelmän ensi-iltaan saapuvalle Paavo Isolalle neljä vuotta sitten alkanut festivaali oli positiivinen järkytys.

"Tässä yhdistyy kaikki, mistä pidän. Suomalainen kirjallisuus, teatteritaide ja herkällä silmällä valitut esityspaikat. Lisäksi ihailen suunnattomasti Juha Hurmetta. Olen nähnyt lähes kaikki esitykset kaikilla festivaaleilla."

Eläkkeellä oleva merikapteeni Isola on ties monennen polven hailuotolainen.

"Esityspaikkojen kautta Hailuodon saarimaisuuden ymmärtää paremmin. Ja baarissa juttujen taso nousee."

Raitilla Hailuodossa kulkee taiteennälkäisten lisäksi thaimaalaisia marjanpoimijoita, auringonottajia ja veneilijöitä, jotka eivät välttämättä edes tiedä teatteriesityksistä.

"Haluan pitää tämän pienimuotoisena. Emme myöskään aio järjestää tapahtumaa tästä ikuisuuteen. Joskus on aika lopettaa", sanoo Rissanen.

Viimeistään se tapahtuu 300 vuoden kuluttua. Maa nimittäin kohoaa jatkuvasti, ja 1100-luvulla muodostunut hiekkaluoto sulautuu mantereeseen.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi