keskiviikko 8.2.2012 | Laina  Onnittele e-kortilla

Lyhytelokuvien Uneton 48 –kilpailuun osallistui lähes sata ryhmää

28.9.2008 23:35

Lyhytelokuvien Uneton 48 –kilpailuun osallistui kaikkiaan yli 90 ryhmää. Osallistujilla oli tasan kaksi vuorokautta aikaa tehdä elokuva alusta loppuun.

12. syyskuuta ryhmät saivat elokuvalleen arvotun lajityypin ja pari muuta elementtiä, joilla varmistettiin, että elokuva tosiaan tehtiin viikonlopun aikana.

Vastaavia kilpailuja järjestetään yli 70 kaupungissa. Suurin osa kisoista käydään Yhdysvalloissa, mutta niitä järjestetään myös pitkin Eurooppaa, parissa Aasian maassa sekä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Ensimmäiset 48 Hour Film -kisat järjestettiin vuonna 2001 Washington DC:ssä. Missään mukaan ei ole lähtenyt ensi kerralla yhtä monta ryhmää kuin Helsingissä. Määräaikaan mennessä palautettiin 75 sääntöjen mukaan tehtyä elokuvaa.

Kaikki kisassa syntyneet elokuvat voi katsoa Andorrassa maanantaina alkavissa näytöksissä. Niitä riittää kaksi päivässä torstaihin saakka.

Uneton 48 -verkkosivuilla muutamat kilpailijat tilittivät tunteitaan heti palautushetkellä. Eräs sissi teki elokuvansa yksin, kun kaverit perääntyivät.

Näytöksissä ovat mukana myös myöhässä palautetut työt, eli kaikkiaan 87 elokuvaa.

Niistä tuomaristo, johon kuuluu muun muassa Aku Louhimies, valitsee kymmenen parasta, jotka tulevat esille Uneton 48 -hankkeen verkkosivuille. Siellä suosikkiaan pääsee valitsemaan myös yleisö.

Voittajat julkistetaan 18. lokakuuta ja paras pääsee kilpailemaan maailmanmestaruudesta Yhdysvaltoihin Filmapaloozaan.

"Maailmalla osanottajia on tullut alun jälkeen aina enemmän. Ensi vuonna pitänee laajentaa meillä kilpailua muihin kaupunkeihin", Uneton 48 -hankkeen Suomen-tuottaja Enni Tuomisalo sanoo.

Hän toi idean mukanaan Uudesta-Seelannista, jossa osallistui itse kisaan opiskelujensa ohessa.


Uneton 48 -kilpailun näytökset alkavat maanantaina klo 17 ja 19.30 Andorrassa (Eerikinkatu 11). Liput 7 euroa. Tarkka ohjelma: uneton48.com

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.