torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Mårtenson tiukkana: Minulta ei ole kysytty lupaa sovituksiin

16.8.2006 18:06

Säveltäjä Lasse Mårtensonin työtä kunnioittavasta konsertista ja levystä syntynyt riita jatkuu.

Mårtenson pysyy kannassaan, että häneltä ei ole pyydetty lupaa Kaikki paitsi Mårtenson on turhaa -levyn sovituksiin ja että hän ei halunnut olla tekemisissä konsertin kanssa.

"Palasin lomalta heinäkuun puolivälissä, ja vasta silloin sain tietää levystä. Ne ovat uskoneet, että Mårtensson on vapaata riistaa, että sen kun vain ottaa brändin ja käyttää hyväkseen", Mårtenson sanoo.

"Jos tämä jatkuu pahasti, joudutaan menemään instanssiin. Ellei ne tajua sitä ajoissa ja pysäytä tätä kampanjaa, niin silloin en voi muuta tehdä."

Mårtenson ei täsmennä, mitä tarkoittaa instanssilla, mutta ei kuitenkaan ole viemässä asiaa oikeuteen.

Mårtenson-levyn vastaava tuottaja Timo Kuoppamäki vakuuttaa, että sovituksiin on kysytty luvat. Kuoppamäen mukaan asioista on sovittu suullisesti, joka on normaali käytäntö.

"Olemme kysyneet, haluaako hän raakaversiot näistä kappaleista. Siinä vaiheessa hän sanoi, että ei tarvitse."

Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Risto Nieminen kertoo puhuneensa Mårtensonin kanssa tiistaina.

"Hän sanoi kuulleensa äänityksiä, ja hänen mielestään ne eivät tee oikeutta hänen musiikilleen. Edellisen kerran puhuin hänen kanssaan noin kuukausi sitten. Tuolloin mikään ei antanut olettaa, että tästä syntyisi erimielisyyksiä."

Nieminen painottaa, että konsertin tuottaja Jari Mäkäräinen oli yhteydessä säveltäjään jo viime talvena.

"Tästä on nyt kaksi eri näkemystä. Joko Mårtenson ei muista, tai hän ei halua muistaa", Nieminen ihmettelee.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.