6.11.2009 16:19
Maaseudun tulevaisuuden tuorein etusivu.
Maaseudun Tulevaisuus -sanomalehti ei aio ryhtyä minkäänlaisiin toimiin, vaikka se joutui perjantaina eläinsuojeluliitto Animalian julkisen hyökkäyksen ja pilailun kohteeksi.
Animalia julkaisi 20 000 kappaleen painoksen vuoteen 2025 sijoittuvaa Maaseudun Tulvaisuus -nimistä lehteä, joka muistuttaa ulkoasultaan Maaseudun Tulevaisuutta.
Keksityt artikkelit jäljittelevät myös uutislehden tyyliä, vaikka esimerkiksi ilmastonmuutosta ja eläinten teollista tuotantoa käsittelevien juttujen sisältö on - luonnollisesti - kantaaottava.
Lehteä jaettiin perjantaiaamuna työmatkalaisille Tampereella, Oulussa, Kirkkonummella sekä Helsingin ydinkeskustassa.
Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö Jussi Martikainen arvioi, ettei lehtien uutislinjoja ole vaikea erottaa toisistaan.
"Lehtihän on tehty ihan hyvällä maulla. Ihan hyvällä huumorilla on täällä suhtauduttu", Martikainen kuvaili.
Viestintäoikeuden tutkijatohtori Päivi Tiilikka katsoo, että Animalian toteuttama tempaus kuuluu sananvapauden piiriin.
"Kyllä sanomalehteä voi käyttää yhteiskuntakritiikin välineenä myös parodian keinoin. Olisi eri asia, jos joku pelkästään rahan tavoittelemiseksi ryhtyisi matkimaan toisen tuotetta ja keräämään sillä hyötyä", Tiilikka arvioi.
Tiilikka ymmärtää hyvin, miksi Maaseudun Tulevaisuus ei ryhdy tapauksesta riitelemään.
"Sehän toisi heille vain negatiivista mainetta."
Julkisen sanan neuvoston JSN:n puheenjohtaja Pekka Hyvärinen puolestaan sanoo, että neuvosto ottaa kantaa asiaan vain, jos tapauksesta tehdään kantelu.
Martikainen kertoi, että Maaseudun Tulevaisuuden toimitukseen oli perjantaina tulvinut yhteydenottoja huolestuneilta kansalaisilta.
"Lukijamme ovat halunneet varmistaa, että olemme tietoisia asiasta. Uskon, että myös lukijoillamme on riittävästi huumorintajua."
Maaseudun Tulvaisuus -lehti sisältää kriittisiä kannanottoja viimeaikaisiin uutisaiheisiin.
Lehti irvailee suhtautumista muun muassa kettutarhaukseen, ekologiseen ruokaan, ilmastokysymykseen, ydinvoimaan, kaupan keskusliikkeiden ruokatarjontaan, tupakkateollisuuden eläinkokeisiin, hylkeiden suojeluun, ja Yleisradion uutistoimintaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 19:23
Urheilu | Julkaistu 21:50