28.7.2008
Rikkaimmat suomalaiset Chaim "Poju" Zabludowicz (vas.) ja Gennadi Timtšenko välttelevät turhaa julkisuutta. Timtšenkosta ei ole levinnyt kansainvälisiin viestimiin kuin tämä yksi kuva.
Maailmantalouden muutokset ja Venäjän öljynvälityksen järjestelyt
saattavat johtaa rikkaimman suomalaisen tittelin vaihtumiseen. Varmaa
tietoa asiasta ei ole saatavissa, sillä kaksi varakkainta Suomen
kansalaista ei maksa verojaan Suomeen.
Rikkaimmaksi suomalaiseksi on useissa yhteyksissä tituleerattu Lontoossa asuvaa tamperelaissyntyistä liikemiestä Chaim Zabludowicziä. Paremmin etunimellä Poju tunnetun liikemiehen omaisuudesta melkoinen osa on kuitenkin kiinteistöissä muun muassa Yhdysvalloissa, ja alan taantuma laskee omaisuusmassan arvoa.
Venäläisen öljyn suurimmaksi välittäjäksi kohonneen Gunvor-yhtiön osaomistaja Gennadi Timt š enko hengittääkin miljardöörilistoilla Zabludowiczin niskaan.
Suomen kansalaisuuden 1999 saanut Timtšenko kuuluu Venäjän pääministerin Vladimir Putinin ystäviin.
Huhtikuun lopussa julkaistussa The Sunday Times -lehden rikkaiden listassa Zabludowiczin netto-omaisuudeksi arvioitiin kaksi miljardia puntaa eli noin 2,5 miljardia euroa. Summa oli puoli miljardia pienempi kuin vuotta aiemmin, ja sillä Zabludowicz pääsi lehden vertailussa sijalle 31.
The Sunday Times listaa kuitenkin vain Britanniassa asuvia rikkaita, joten Sveitsissä asuva öljynvälittäjä Timtšenko ei esiinny sen listoilla lainkaan.
Sen sijaan Timtšenko pääsi toukokuun alussa julkaistulla talouslehti Forbesin maailman miljardöörilistalla sijalle 462. Forbes arvioi Timtšenkon netto-omaisuudeksi 2,5 miljardia dollaria eli 1,6 miljardia euroa.
Venäläiset lähteet ovat esittäneet Timtšenkon omaisuudesta arvioita, joiden rinnalla Forbesin luku on hyvin varovainen. Zabludowicziä Forbes ei ole listalleen laittanut.
Kotimaisten juorulistojen lukemiin verrattuna molempien miesten omaisuudet ovat joka tapauksessa aivan toista luokkaa.
Tosin suomalainen kateusjournalismi kärsi vakavan takaiskun, kun varallisuusvero lopetettiin ja miljonäärilistoja laaditaan pelkkien ansio- ja omaisuustulojen perusteella.
Viimeiseksi jääneellä listalla verotettavasta omaisuudesta vuodelta 2005 kärkipaikkaa piti Sanoma-konsernin omistajiin kuuluva Rafaela Seppälä 201,8 miljoonan euron summalla.
Helsingin Kulosaaressa aikoinaan asustellut Timtšenko maksoi veroja Suomeen vuosina 1999-2002. Suomen-vuosista Timtšenkon parhaaksi jäi vuosi 2001, jolloin hänellä oli verotettavaa ansiotuloa runsaat 2,3 miljoonaa euroa ja verotettavaa pääomatuloa vähän enemmän. Veroihin ja maksuihin meni yhteensä lähes kaksi miljoonaa.
Zabludowicziä Suomen verottaja ei tunne.
Molempien 55-vuotiaiden miljardöörien tausta on jännittävä.
Suomenjuutalaisen Poju Zabludowiczin isä Shlomo loi perheen varallisuuden asekaupalla. Hänen perustamansa Soltam-yhtiö valmisti Tampellan kranaatinheittimiä lisenssillä Israelissa. Tampella jättäytyi yhteistyöstä 1970-luvulla, mutta tyyppinä Tampella-heittimet näkyivät maailman kriisipesäkkeissä pitkään.
Pojun aikana asekauppa on jäänyt. Rahaa on kiinni muun muassa Los Angelesin kasinoissa, ja hänet tunnetaan taiteen kerääjänä.
Suomessa hän omistaa ainakin jääkiekkojoukkue Tapparaa ja on mukana Wingo-lentoyhtiössä, joka liikennöi potkuriturbiinikoneella väliä Turku-Tampere-Oulu.
Zabludowiczillä on kesäpaikka Pernajan Sarvsalössä, josta hän on ostellut viime aikoina lisää kiinteistöjä sekä omissa nimissään että Poju Zabludowicz Children's Settlement -säätiölle.
Timtšenkon Suomi-yhteydet muodostuivat Neuvostoliiton romahduksen aikoihin Urals-öljynvälitysyhtiön kautta. Urals välitti Leningradin alueella toimivan Kirishi-jalostamon tuotteita länteen.
Timtšenkon tuttavuus Putinin kanssa on peräisin näiltä ajoilta, jolloin Putin toimi Pietarin pormestarinvirastossa ulkosuhteista vastaavana päällikkönä.
Uralsin kauppaa jatkoi edelleen Espoossa toimiva ja suomalaista tennistä sponsoroiva IPP-öljynvälitysyhtiö.
Tällä vuosikymmenellä Timtšenkon sveitsiläinen Gunvor-yhtiö on noussut suurimmaksi venäläisen öljyn välittäjäksi, ja Timtšenkoa itseään on nimitelty "Putinin kassanhoitajaksi".
Financial Times -lehden äskettäinen yritys selvittää Gunvorin omistajia päätyi vesiperään veroparatiiseihin.
Putin-puheet ärsyttävät selvästi Timtšenkoa. Hän antoi toukokuussa harvinaisen haastattelun Wall Street Journal -lehdelle - suostumatta tosin kuvattavaksi.
Haastattelussa Timtšenko ilmoitti, ettei hänellä "ole aikaa" seurustella Venäjän pääministerin kanssa. Muutamaa päivää myöhemmin hänet nähtiin pietarilaisen judoklubin kymmenvuotisjuhlissa yhdessä Putinin kanssa.
Timtšenko kertoi kesäkuussa julkaistussa Wall Street Journalin haastattelussa omistavansa yhdessä ruotsalaisen toimitusjohtajan Torbjörn Törnqvistin kanssa 80 prosenttia Gunvorista.
Loput kuuluvat Timtšenkon mukaan pietarilaiselle kumppanille, jota hän ei suostunut nimeämään.
Suomessa Timtšenko kuuluu liikelentoyhtiö Airfixin hallitukseen, mikä on julkisten tietojen mukaan hänen ainoa liikeyhteytensä Suomeen.
Hänellä on Taipalsaarella vaimonsa Jelenan omistaman yhtiön nimissä mökki, jossa Putinkin on tiettävästi vieraillut.
ARVIOMadonna sai uurastaa suomalaisyleisön edessä 7.8.2009
Madonnan biisilista Helsingissä 7.8.2009
Madonna saapui Jätkäsaaren lavalle valtaistuimessa 6.8.2009
Jätkäsaari täyttyi Madonnan konserttiyleisöstä 6.8.2009
Musiikki kantautui kauas vettä pitkin 6.8.2009
Madonna-keikan eturivin paikat jaetaan reilussa fanihengessä 6.8.2009
Professori: Madonnan karisma vertautuu Jeesukseen ja Hitleriin 6.8.2009
Skandaali Tallinnassa: Madonna-jatkot keskiaikaisessa kirkossa 6.8.2009
Madonna vietti vapaapäiväänsä suomalaismiljonäärin vieraana 6.8.2009
ARVIOMadonna puristi Tallinnassa hallitun mutta vaisuhkon rutiinishown 5.8.2009
TIETOKULMATallinnan-konsertin biisilista 5.8.2009
Varakkaan rouvan mysteeri - Nyt-liitteen Madonna-haastattelu vuonna 2005 5.8.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi