20.11.2008 22:17 | Kommentit
Italian poliisilla on hallussaan Gomorrasta kertovan filmin laittomia kopioita.
Mafian tappolistalle joutuneen Roberto Savianon kirjaan Gomorra – Mafian valtakunta perustuvasta samannimisestä elokuvasta on Napolissa myynnissä laiton dvd. Milanolaisen sanomalehden Corriere della Seran mukaan aidonnäköistä piraattiversiota Matteo Garronen ohjaamasta elokuvasta on myynnissä useissa lehtikioskeissa eri puolella kaupunkia.
Väärentäjät ovat naamioineet dvd:n taitavasti. Kotelon ulkoasu tuo mieleen Panoraman tai Espresson kylkiäislahjoina julkaisemat dvd:t. Kotelossa on myös väärennetty tekijänoikeusjärjestön aitoussinetti.
Poliisin mukaan on todennäköistä, että väärennöksestä vastaa Napolin mafiaan, camorraan kuuluva alihankkija, joka työskentelee toistaiseksi paikantamattomassa nyrkkipajassa Forcella-kadulla Napolin historiallisessa keskustassa.
Virallinen dvd ilmestyy Italiassa 3. päivänä joulukuuta. Suomessa elokuva tulee kaupalliseen teatterilevitykseen maaliskuun alussa 2009.
Sinänsä on yllättävää, että väärennöksestä epäillään juuri mafiaa, joka aikoi murhata Napolin camorran toimista paljastuskirjan kirjoittaneen Roberto Savianon (s. 1979) Rooman ja Napolin välisellä moottoritiellä juuri ennen joulua.
Italian poliisi sai tiedon Savianon murhasuunnitelmasta katuvalta mafiosolta Carmine Schiavonelta. Iskua suunnittelivat mafiaperheet, jotka kuuluvat ns. Casalesin klaaniin.
Savianon joutuminen mafian tappolistalle on synnyttänyt kansainvälisen tukiliikkeen. Roomassa ilmestyvässä La Repubblica -lehdessä kuusi nobelistia vetosi Italian hallitukseen Savianon turvallisuuden puolesta. Vetoomuksen takana olivat Dario Fo, Orhan Pamuk, Günter Grass, Desmond Tutu, Mihail Gorbatšov ja lääketieteen nobelisti Rita Levi-Montalcini. Myöhemmin sen ovat allekirjoittaneet myös mm. Elfriede Jelinek, José Saramago, Hans Magnus Enzensberger, Martin Amis, Nathan Englander ja Paul Auster.
Viime vuoden marraskuussa Suomessakin kirjaansa markkinoimassa käynyt Roberto Saviano on elänyt jo pari vuotta poliisin vartioimana vuorokauden ympäri.
Ensi viikolla hän osallistuu yhdessä Salman Rushdien kanssa Ruotsin akatemian järjestämään keskustelutilaisuuteen Tukholmassa. Tilaisuuden aiheena on Vapaa sana ja laiton väkivalta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi