lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Maksu-tv-kanavat eivät anna Ylelle tietoja käyttäjistään

29.11.2007 20:47

Sekä tietosuojavaltuutettu että maksullisten tv-kanavien edustajat ampuvat alas Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin ehdotuksen maksullisten tv-kanavien käyttäjärekisterien avaamisesta tv-lupatarkastajille.

Jungner haluaisi löytää taloudet, joissa televisiota katsotaan mutta ei makseta tv-lupaa. Viestintävirasto arvio, että luvatta televisiota katsotaan noin 200 000 taloudessa.

"Jungnerin ajatus on aivan mahdoton. Ei Yle voi vedota muihin omien ongelmiensa ratkaisemiseksi. Nämä ovat yhtiöiden ja heidän asiakkaittensa välisiä asioita, eikä niitä voi antaa kolmannelle osapuolelle", Swelcomin toimitusjohtaja Tapio Kallioja sanoo.

Swelcomiin kuuluu muun muassa Suomen suurin kaapelioperaattori Welho, jonka verkon 318 000 asiakkaasta reilut 80 000 tilaa maksullisia kanavia.

Kallioja arvioi, että Suomessa on harkittava toisenlaista rahoitusmallia kuten budjettirahoitusta, koska jo tekninen kehitys tekee nykyisen tv-lupamaksukäytännön mahdottomaksi.

Canal Digitalin toimitusjohtaja Jyri Timonen on yhtä jyrkästi asiakastietojen luovuttamista vastaan. "Eihän se ole edes lain mukaan mahdollista."

Timonen kehottaa Yleisradiota laittamaan kanavansa katselukortin taakse, jolloin kanavat näkyisivät vain niille, jotka ovat maksaneet lupamaksunsa. "Me voidaan ottaa korttirumba hoitoomme. Tarjoamme Yleisradiolle yhteistyötä", Timonen sanoo.

Jungner tai viestintäministeri Suvi Lindén (kok) eivät ole virallisesti kysyneet tietosuojeluvaltuutettu Reijo Aarnion kantaa maksurekisterien avaamiseen, mutta Lindén arvioi torstaiaamun tv-haastattelussa, että tietosuojalaki estää Jungnerin hankkeen.

Aarnion kanta on joka tapauksessa selvä: tämänhetkinen lainsäädäntö ei velvoita tietoja luovuttamaan, eikä henkilötietosuojalaki siihen oikeuta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.