Mewin esiintyminen jäi intohimottomaksi kikkailuksi

Mew Helsingin jäähallissa

Tanskalaisyhtye Mew on esiintynyt Suomessa useita kertoja ja vetänyt joka kerta yhä isomman yleisön. Sitä on vaikea selittää muulla kuin fanien innostuksella ja hyvin tehdyllä promootiolla. Toisaalta Suomen, Tanskan ja Norjan ulkopuolella Mew ei ole juuri kerännytkään kuin kulttimainetta.

Yhtyeen musiikki ei ainakaan selitä, miksi Mew on suosittu. Vaikka se tekee kokoluokaltaan ja nosteeltaan elokuvallista stadionrockia, ei sen kappaleissa juuri kuule kertosäkeitä tai oikeastaan minkäänlaisia koukuttavia muotoja. Uusi No More Stories.. .  -levy on hahmottomuudessaan melkein kuin ambient-musiikkia.

Erikoista kyllä juuri uudet, joka suuntaan koristeellisesti leviävät kappaleet toimivat kesällä Ruisrockin yössä. Ne levittäytyivät ison lavan ympäristöön ja halasivat kuuntelijoita. Tilaefekti toimi, kun kattona oli tähtitaivas.

Jäähallin katsomossa efekti oli vahvasti toisenlainen. Kappaleiden barokkinen ornamentiikka, mutkikkaat laulumelodiat ja koskettimien vuorotellen kilisevät ja maalailevat vedot loivat monitasoista kudosta, joka antoi progressiivisen vaikutelman, muttei kehittynyt minnekään. Yhtyeen steriili kikkailu oli niin intohimotonta, ettei edes kaunein melodia luonut minkäänlaista lyyrisyyden vaikutelmaa.

Viime kädessä Mewin suuri ongelma on kappaleiden puute. Se putoaa popin ja progen väliin, suostumatta olemaan kumpaakaan. Näin siitä tulee omalaatuinen ja haastava, mutta ei varsinaisesti palkitseva.

Jäältä, jossa soundikin oli vähemmän diskanttinen, komealla liikkuvalla grafiikalla vahvistettu show aukesi sittenkin: Mew pitää kokea liikoja miettimättä, keskellä faneja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi