26.6.2009 0:24 | Päivitetty: 26.6.2009 1:57
Michael Jackson on tehnyt paluuta konserttilavoille. Hän esiintyi pitkästä aikaa yleisön edessä tiedotustilaisuudessa maaliskuussa.
Michael Jackson aloitti uransa vuonna 1964 The Jackson 5 -yhtyeessä. Soolouralla Jackson lähti 1972, jolloin ilmestyi hänen sooloalbuminsa Got To Be There.
Lopullinen läpimurtonsa hän teki 1982 levyllään Thriller, joka kirjattiin ennätystenkirjaan eniten myydyksi abumiksi. Levyä myytiin yksin Yhdysvalloissa 27 miljoonaa ja maailmalla yli 100 miljoonaa kappaletta.
Yksi Jacksonin tavaramerkki oli Moonwalk-tanssi. Ensimmäinen Moonwalk nähtiin NBC-televisiokanavalla, kun Jackson esitti Billie Jean -kappaleensa.
Jackson toimi aktiivisesti myös hyväntekeväisyyden parissa. 1985 hän kirjoitti Lionel Richien kanssa hyväntekeväisyyskappaleen We Are the World, jolla kerättiin varoja Etiopian nälänhädän torjumiseksi. Kappaleen levyttivät useat tähdet mukaan lukien Bob Dylan ja Stevie Wonder.
Suomessa Jackson konsertoi 1997, jolloin hänen Olympiastadion-konserttinsa keräsi 87 000 kuulijaa ja rikkoi tuolloin yleisöennätyksen.
Yksityiselämässään Jackson kamppaili julkisuudessa kauneusleikkauksiensa, pedofiliasyytösten ja talousahdinkonsa vuoksi.
Jacksonia syytettiin useaan otteeseen lasten hyväksikäytöstä.
Vuonna 2005 hän vastasi syytteisiin oikeudessa. Hänet vapautettiin kaikista syytteistä. Tämän jälkeen poptähti vietti aikaa Bahrainissa, Irlannissa ja Ranskassa.
1994 Jackson avioitui Elvis Presleyn tyttärenä tunnetun Lisa Marie Presleyn kanssa. Avioliitto päättyi eroon alle kahden vuoden kuluttua. Pari pysyi eron jälkeen kuitenkin ystävinä.
Jacksonilla on yhteensä kolme lasta Michael Joseph Jackson, Jr., Paris Michael Katherine Jackson ja Prince "Blanket" Michael Jackson II.
Viime vuodet poptähti on ollut lähes täydellisen vararikon partaalla.
Hänen viimeinen linnoituksensa, Neverland-tila (suomeksi Mikämikämaa) siirtyi omaisuudenhoitoyhtiön haltuun velkojen vakuudeksi viime vuonna.
Selvitäkseen veloistaan tähti teki tänä vuonna paluuta konserttilavoille mutta ilmoitti maaliskuun tiedotustilaisuudessa heinäkuussa alkavaksi suunnitellun keikkarupeaman olevan hänen viimeisensä.
Jacksonin paluuta varjostivat arvelut tähden heikentyneestä terveydentilasta. Konsertteja jouduttiin peruuttamaan ja siirtämään ennen kiertueen alkuakin.
Kiertueen avajaiskonsertin oli määrä olla Lontoon 02 Arenalla 8. heinäkuuta, mutta keikan ajankohtaa lykättiin viidellä päivällä.
Avauskonsertin lisäksi kolme seuraavaa konserttia päätettiin siirtää järjestettäväksi vasta ensi vuonna. Kaikkiaan konsertteja oli määrä olla 50.
Perheystävä: Omaiset haluavat uuden lausunnon Jacksonin kuolinsyystä 27.6.2009
Michael Jacksonin levymyynti räjähti 29.6.2009
Michael Jacksonia muistettiin ympäri maailmaa 27.6.2009
Jacksonin ruumis luovutettiin omaisille 27.6.2009
Filippiiniläisvangit muistivat Jacksonia tanssien 27.6.2009
Jackson-fanien pieni pyhiinvaellus Olympiastadionille 27.6.2009
Hakukoneet menivät sekaisin Michael Jacksonin kuolemasta 27.6.2009
Jacksonin perintö ja lasten huoltajuus epäselviä 26.6.2009
Muslimiksi tiettävästi kääntynyt Jackson tulisi haudata viipymättä 26.6.2009
Obama: Jackson oli ilmiömäinen esiintyjä 26.6.2009
Michael Jacksonin kuolema otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein 26.6.2009
Lakimies: Jackson käytti runsaasti lääkkeitä 26.6.2009
Läheinen ystävä: "Michael oli hyvässä kunnossa" 26.6.2009
Brüno-elokuvaa siistittiin Jacksonin kuoleman vuoksi 26.6.2009
Suomalaisfanit suunnittelevat kokoontumista Jacksonin muistoksi 26.6.2009
Jacksonin konserttien liput lunastetaan takaisin 27.6.2009
ARVIOHS 26.8.1997: Popin kuninkaan sirpaleinen spektaakkeli 26.6.2009
Jackson nousemassa musiikkilistojen kärkeen 28.6.2009
Epätietoisuus Jacksonin kuolinsyystä ärsyttää tähden perhettä 28.6.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi