lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Michael Jacksonia muistettiin ympäri maailmaa

27.6.2009 19:48

Mario Anzuoni / Reuters

Shiloh Araghi toi äitinsä Nadine Araghiin avustamana kukkakimpun Jacksonin kotitalolle.

Shiloh Araghi toi äitinsä Nadine Araghiin avustamana kukkakimpun Jacksonin kotitalolle.

Myöhään torstaiyönä kuollutta popikonia Michael Jacksonia surtiin yhä lauantaina ympäri maailmaa. Faneja virtaa Jacksonin kotitalolle Los Angelesissa tuomaan kukkatervehdyksensä.

Motown Records -levymerkin entisessä studioon perustetussa museossa Detroitissa pidettiin lauantaina Jacksonille muistotilaisuus. Jackson levytti lapsena historiallisessa rakennuksessa The Jackson Five -yhtyeen kera.

Suomessa Jackson-fanit kunnioittivat idolinsa muistoa kulkueella Helsingin Rautatientorilta Olympiastadionille, jossa Jackson esiintyi vuonna 1997.

Jacksonin levyt viedään kaupassa käsistä. Jacksonin levyt ovat nousseet myyntilistojen kärkeen muun muassa Britaniassa. Amazon.comin parhaiten myytyjen levyjen listalla Jacksonin levyt täyttivät sijat 1–15 jo perjantaina.

Jacksonin levyt myyvät myös Suomessa. Esimerkiksi Helsingin levykauppa Äxästä oli jo perjantaina iltapäivällä myyty loppuun Jacksonin klassikkoalbumit Off the Wall, Thriller ja Bad.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.