Miehet ovat yksin ja murheellisia Valtimon- teatterin uutuudessa näyttelijät vakuuttavat

Loppujen lopuksi

Sami Keski-Vähälän uusi näytelmä, Valtimonteatterin

69 astetta kasvaa hellyyttä herättäväksi miesnäytelmäksi ja kutoo ilmaan heitetyt langanpätkät pitäväksi ja paljosta puhuvaksi täydeksi kudelmaksi.

Alku oudoksuttaa, vaikkakin osoittautuu välttämättömäksi. Kuunnelmanomaisen puhumisen monologinen tyyli on vailla ulkoisia tapahtumia ja jättää päähenkilön kuuntelijan tuolille lähes seiniä tuijottelemaan. Näyttelijä ei pääse vauhtiin.

Kun itse draama lopulta alkaa ja tarinan kohtalonomaiset yhteensattumat loksahtavat paikoilleen, katsoja huomaa nähneensä hyvin perustellun ja empaattisen näytelmän nykymiehen problematiikasta.

Ei Keski-Vähälän näytelmä sitä ratkaisee, mutta se kuvaa miehen olemusta ja ongelmia tarkasti ja arvostaen.

69 astetta -näytelmän miehet ovat syrjäytyneitä ja murheellisia.

Naiset ovat heille enimmäkseen riistaa ja seksiä. Juuri siksi miehet ovat niin yksin, niin kipeitä, niin horjuvia jopa mielenterveydenkin tasolla. Läheisen menettäminen ottaa koville, erakoittaa entisestään. Ja kuitenkin, kovemmankin kuoren alle mies kaipaa hellyyttä ja läheisyyttä.

Kun vain osattaisiin.

Löytyykö vastaus miesten välisestä luottamuksesta? Näytelmä ei väitä eikä todista, mutta kertoo jotain lupaavaa miesten keskeisestä avoimuudesta, johon nämä samat sankarit eivät yllä naistensa seurassa.

Näytelmän päähenkilö, erityisopettaja Latvala on eronnut aikaa sitten. Nyt yksi oppilaista, 14-vuotias Silva on hypännyt koulun katolta asfaltille. Sairaalassa tyttö vannoo yrittävänsä itsemurhaa uudestaan, ellei pääse Latvalan hoteisiin. Tytön äiti on narkomaani.

Tästä tilanteesta saunakamarissa tapahtuva näytelmä lähtee liikkeelle.

Erilaiset miehet ja pari naistakin kyläilevät kohtaloaan purkaen haalean saunan eteisessä. Näytelmän nimi tulee muun muassa saunan lämpötilasta: 69 astetta.

Orkesterihuilistilla on vain marsu ystävänään. Yksi miehistä vieraantui todellisuudestaan Kosovon vuosinaan ja on ajautunut huumekauppiaaksi. Menestyvän tietokonejehun vaimolla on toinen mies.

Hyvin ei mene näytelmän naisillakaan. Yksi on huumeissaan ja psykoosissaan horjuva äitihahmo,

Tarja Laihon näyttelemänä vaarallisen villi hurjapää.

Elina Hagelinin näyttelemä eronnut vaimo on puolestaan luopunut juristin lupaavasta urasta.

Hänelläkin on vain marsu ystävänään. Sami Keski-Vähälä uskoo marsuterapiaan. Katsojalta pitkään piilossa pidettävän koulutyttö Silvan arvoitusta ei tässä pidä paljastaa. Nora Schüller tekee Silvana hurmaavasti erilaisen roolityön.

Milko Lehdon ohjaus on

Aili Ojalon turhasta puhtaassa lavastuksessa kaikkiaankin selkeää, hyvällä tavalla yksinkertaista ja temputonta näyttelijöihin luottavaa teatteria.

Hänellä on, mihin luottaa. Valtimonteatterin miesnäyttelijät ovat reunasta reunaan vakuuttavia ja rooleissa elävien traumojen koskettavia käsittelijöitä.

Pääroolin tulkitseva Sesa Lehto kasvaa loppua kohden kulkiessaan sisäisen kaaoksen vahvaksi perikuvaksi. Viimeisten hetkien hämmennys on tiheää ja uskottavaa.

Petteri Pennilän yksinäinen huilisti ja Jarno Kolehmaisen Kosovon soturi ovat hellyttäviä mieshahmoja, niin yksin ja niin halukkaita yhteyteen.

Harri Liuksialan kyynisyyteen vivahtava Markus näyttää osuvasti mitalin toista puolta.

69 astetta on esitys, jonka kanssa on opittava elämään. Silloin se myös palkitsee katsojansa.

Jukka Kajava

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi