Miina Äkkijyrkän 60-vuotisjuhlanäyttely levittäytyy Haikkoon

porvoo. Miina Äkkijyrkkä on ollut viime aikoina julkisuudessa useammin kyyttöjensä kuin taiteensa takia.

Vaikka hänen taidettaan ja sen ulkopuolista toimintaa onkin vaikea, ellei mahdoton erottaa toisistaan, katse on nyt teoksissa.

Äkkijyrkkä täyttää 60 torstaina. Juhlanäyttely avautui toukokuun lopussa Haikon kartanossa.

Ensi alkuun ajatus Äkkijyrkästä Haikossa tuntuu hullulta. Haikon "hovitaiteilija" oli Albert Edelfelt, joka vuosien ajan vietti kesänsä kartanon mailla ja maalasi siellä yli kaksisataa teosta.

Kylpylähotellina toimivan, Armas Lindgrenin piirtämän kartanon maine rakentuu luksukselle, josta Äkkijyrkän romurautaveistokset ovat kaukana. Juuri siksi niiden tuominen puiston vehreyteen on raikas veto. Tuskin monimetrisille lehmille kovin montaa näyttelypaikkaa edes on tarjolla.

Kartanosta kerrotaan, että Haikkoon häitä viettämään tulleet nuoret parit eivät ole olleet näyttelystä aivan riemuissaan. Uusi Sweet Yellow Melon, autopeltien sijaan keltaisesta teräspalkista tehty nelimetrinen vasikka oli ensin kartanon edessä, mutta siirrettiin sivuun näkymää häiritsemästä.

Puutarhassa kahdeksalla peltilehmällä ja -vasikalla on tilaa laiduntaa.

Ujo musta, Porin vasikka ja Holy Calf märehtivät rannassa. Toisin kuin esimerkiksi Helsingin Sörnäisten Joyn kohdalla, täällä vasikoita pääsee tarkastelemaan vaikka niiden alla kävelemällä. Näin veistosten mittakaava ja Äkkijyrkän kyky nähdä autonrohjakkeissa eläimellisiä muotoja pääsee oivasti esiin.

Äkkijyrkkä on maalannut viime ajat vimmaisesti, osoittavat kylpylärakennuksessa esillä olevat teokset. Maaliskuussa on syntynyt moni teos, parhaimmillaan useampi päivässä. Maalaukset ovat helpon näköisiä, vaivattomilla viivoilla syntyneitä.

Tuskin kukaan suomalainen nykytaiteilija piirtää ja maalaa lehmää paremmin kuin Äkkijyrkkä. Hän hallitsee karjansa muodot, käytöksen ja kaivaa niiden katseesta jotain sellaista, johon vain mallinsa todella tunteva taiteilija kykenee.

Ilmeikkyys rakentuu sierainten kaarista, korvien asennoista ja liikkeen vaikutelmista.

Näyttelyyn on kuin viitteeksi tuotu myös muutama vanhempi teos. Vastasyntynyt Rääpäle, läpimurtoteos vuodelta 1973 oli esillä Suomen Taiteilijain vuosinäyttelyssä 1978.

Lehmä on ollut ja pysynyt. "Minulle maailma on lehmät, koska niillä voi kertoa kaiken", taiteilija sanoo uudessa teoskirjassaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi