"Miksi et kirjoittaisi englanniksi?"

Käväisin Lontoossa Puhdistuksen brittiversion julkaisun myötä. Saatuani käsiini painotuoreen kirjan huomasin, että takakansitekstissä ei mainittu teoksen alkuperäiskieltä tai kirjailijan kotimaata.

Tieto löytyi sisäsivuilta pienellä präntillä, samoin kääntäjä Lola Rogersin nimi, mutta taitavasanaisesti muotoillusta takakannesta syntyi kuitenkin mielikuva englanniksi kirjoitetusta kirjasta, joka ei siis kuulu brittikirjakauppiaiden korvissa hälytyskelloja soittavaan kategoriaan translated fiction. Myös kannen kritiikkisitaatit oli valittu tukemaan tätä käsitystä.

Aivan kuten Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa julkaistuista nimekkeistä vain kolmisen prosenttia on käännöskirjallisuutta. Ja aivan kuten Jenkeissä, myös Iso-Britanniassa kiinnostus siihen on nousussa. Tai ainakin myynti on kasvussa.

Kirjani kansiteksti herätti kuitenkin epäilyn siitä, että kasvu voi johtua myös ovelasta markkinoinnista, käännöskirjallisuuden naamioimisesta mahdollisimman kotimaiseksi, ei niinkään kiinnostuksesta ulkomaista sanataidetta kohtaan.

Kirja-alan väki virnistelikin, että suositun Carlos Ruiz Zafónin teoksista saa nykyään etsimällä etsiä vihjeitä siitä, että töiden originaalikieli on espanja.

Toisaalta – onko kirjojen jakaminen käännöskirjallisuuteen ja kotimaiseen kirjallisuuteen ylipäänsä tarpeellista? Ehkä rajan häivyttämisestä ei ole pahemmin haittaa?

Kun Yhdysvalloissa kohtasin lukijoita, joita suomen kieli kiinnosti, Iso-Britanniassa yhden päivän aikana kolme toimittajaa kysyi saman kysymyksen: "Your English is very good, so why don't You write in English?" Faktuaalisesti englantini ei suinkaan ole niin hyvää, että se kelpaisi kirjoituskielekseni.

Mutta kysymys on kiinnostava, sillä sitä ei ole minulle ennen esitetty enkä aikaisemmin ole törmännyt toimittajiin, jotka pitäisivät eksoottisena sitä, että kirjailija kirjoittaa erikoisella äidinkielellään – ja myös haluaa tehdä niin. Tai ihmettelyä siitä, että kirjailija vapaaehtoisesti asettaa kielivalinnallaan itsensä marginaaliseen asemaan, jos ajatellaan Suomen ulkopuolista lukijakuntaa.

Mitä ilmeisimmin kysyjien mieleen ei myöskään tullut, että aiheeni eivät käsittele englanninkielisiä maita, ja jo senkin vuoksi paikallinen sanasto on täsmällisempää ja ilmaisuvoimaisempaa. Ajatus siitä, että oikeus kirjoittaa äidinkielellään on jo arvo sinänsä, oli heille vieras ja ehkä hyvä esimerkki angloamerikkalaisen kulttuuri-imperialismin aikaansaamasta ajattelusta.

Sitä arvokkaammaksi itse kuitenkin koin työkaluni, suomen kielen.

Kirjoittaja on kirjailija.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi