lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

Ministeri Wallin siirsi tekijänoikeuslain uudistuksen myöhemmäksi

18.4.2009 5:30

Stefan Wallin

Stefan Wallin

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r) ei anna tänä keväänä odotettua ja runsaasti tunteita herättänyttä lakiesitystä tekijänoikeuslain niin sanotusta työsuhdeolettamasta.

Työsuhdeolettama tarkoittaisi merkittävää muutosta nykyiseen lakiin, sillä sen mukaan työntekijän tekijänoikeudet siirtyisivät automaattisesti työnantajalle, elleivät työntekijä ja työnantaja muuta sovi. Nykyisin tekijänoikeuden kuuluvat lähtökohtaisesti tekijälle.

Wallin on määrännyt lakiesitystä valmistelleen työryhmän tekemään lisäselvityksiä lokakuun loppuun mennessä.

Työryhmä teki jo maaliskuun alussa ensimmäisen esityksensä, jonka ministeri laittoi jatkovalmisteluun. Näin kävi myös tällä viikolla, kun työryhmä esitteli parannellun esityksensä.

Työsuhdeolettaman lisääminen lakiin koskisi lähes jokaista suomalaista työpaikkaa, sillä tekijänoikeus syntyy, jos työntekijän tuotos ylittää teoskynnyksen, oli se sitten virkamiehen persoonallinen power point -esitys, käsityöopettajan tekemä prototyyppi tai vuosien työn vaatinut taideteos.

Lain valmistelussa on lähdetty siitä, että nykyiset sopimukset ja käytännöt jäisivät voimaan lain jälkeenkin.

Valtiosihteeri Carl Haglundin (r) mukaan esitys kaipaa jatkovalmistelua, koska edelleen on epäselvää, millaiset nykyiset käytännöt oikeastaan ovat.

"Nyt pitää selkeyttää, mitkä ovat vallitsevat käytännöt ennen kuin lokakuun jälkeen tästä tehdään poliittisia johtopäätöksiä",

Haglund sanoo. "Vallitseva käytäntö on hyvin epämääräinen käsite. Ei liene edes yhtään oikeustapausta, jossa aihetta olisi käsitelty."

Lain valmistelu on herättänyt huomattavasti tunteita sekä työntekijöissä että työnantajissa. Esimerkiksi Akavan ja SAK:n mielestä on vaara, että työsuhdeolettama suojaisi työnantajaa eli työsuhteen vahvempaa osapuolta, vaikka työnlainsäädännön keskeinen tarkoitus on heikomman osapuolen eli työntekijän suojelu.

Työntekijäpuolella on viitattu runsaasti keskustelua herättäneeseen Lex Nokiaan, vaikka Lex Nokiassa ei ollut kyse tekijänoikeuksista. Vertauksella halutaan sanoa, että työsuhdeolettamalla halutaan vahvistaa työnantajien ja heikentää työntekijöiden asemaa. Työsuhdeolettamaa ovat ajaneet muun muassa Nokia ja suuret mediayritykset.

Työnantajat puolestaan pelkäävät, että laista tulee liian sekava ja heidän kannaltaan heikko, jolloin työnantaja ei pääsisi hyödyntämään tekijänoikeuksia taloudellisesti ilman riitoja. Työnantajien mielestä tekijänoikeudet kuuluvat sille, joka työn teettää ja joka työstä maksaa.

Esimerkiksi kaupallista mediaa edustavan Viestinnän keskusliiton mukaan työsuhdeolettama on "ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen toimenpide omiaan edesauttamaan suomalaisten mediayritysten hallittua sopeutumista uuteen teknologiseen ympäristöön".

Keskusliiton mukaan työsuhteen päätyttyä teoksen tekijä ei saisi käyttää teosta itse, vaikka moraaliset oikeudet eli muun muassa oikeus teoksen tekijyyteen säilyykin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.