12.4.2007 10:59 | Päivitetty: 12.4.2007 12:41
Yleisradio ei aio aloitaa mobiilitelevisiopalveluita vuonna 2007.
Yleisradio ei aloita matkapuhelimiin tarkoitettuja mobiilitelevisiopalveluja tänä vuonna. Yhtiön mukaan sillä ei ole edellytyksiä lähteä mukaan mobiilitelevisioon avoimien tekijänoikeuskysymysten ja puuttuvien päätelaitteiden vuoksi.
Yle kertoo seuraavansa tilannetta ja tekevänsä päätöksiä jatkotoimista kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Suomen ensimmäinen mobiilitelevisioverkko avattiin joulukuun alussa pääkaupunkiseudulla sekä Turussa ja Oulussa. Verkkoa hallinnoi Digita.
Yle ja kaupalliset televisioyhtiöt eivät tarvitse erillistä toimilupaa, jos ne lähettävät ohjelmansa sisällöltään muuttamattomana ja samanaikaisesti kuin tavallisessa televisioverkossa. Tekijänoikeusjärjestöt vaativat, että sisällön luojien pitää saada korvauksia uuden kanavan kautta lähetettävistä ohjelmista. Televisioyhtiöt vastustavat erillisiä tekijänoikeusmaksuja.
Mobiilitelevisiolähetysten vastaanottaminen vaatii matkapuhelimen, joka tukee valittua DVB-H-tekniikkaa.
Nokia on ollut tiiviisti mukana kehittämässä mobiilitelevisiota Suomessa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 0:59
Kotimaa | Päivitetty 0:11
Ulkomaat | Julkaistu 19:23