perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

MoonTV aloittaa tiistaina verkossa

22.3.2010 11:35

MoonTV aloittaa toiminnan nettitelevisiona tiistaina osoitteessa www.moontv.fi.

Toiminta alkaa viidellä viikoittaisella ohjelmalla. Ohjelmat ovat 5–10 minuutin mittaisia, joten koko MoonTV:n viikon tarjonnan katsoo alle tunnissa.

Alkuperäinen MoonTV toimi kaapeliverkossa 1997–2003. Toiminta päättyi konkurssiin.

"Nyt katsomme kulupuolta aika tarkasti", toimitusjohtaja Jarkko Koskinen kertoo. Hän toimi konkurssiin menneessä MoonTV:ssa webtuottajana.

"Aloitamme kahdella musiikkiohjelmalla, yhdellä peliohjelmalla, yhdellä elokuvaohjelmalla ja Yöruokaa-ravintolaohjelmalla, jossa juontaja etsii Helsingin yössä ruokaseuraa iltakymmenen jälkeen auki oleviin ravintoloihin. Aika lailla samalla tavalla siis mennään kuin ennenkin."

Koskisen mukaan pieni budjetti saa avoimesti näkyä ohjelmissa, jotka näkee verkossa "jossain vaiheessa tiistaiaamua".

"Emme pysty tekemään suuria käännöksiä tällä hetkellä. Vakituisia työntekijöitä on kolme. Myöhemmin ohjelmatarjonta kyllä laajenee."

Free lance -juontajia on toistakymmentä, mukana Tea Khalifa sekä uusia kasvoja.

Alkuperäinen MoonTV aloitti pelejä käsittelevänä kanavana, mutta laajeni musiikkia, elokuvaa ja pornografiaa käsitteleviin ohjelmiin.

Eläkeläiset-yhtyeen festivaalikäyttäytymistä käsittelevä dokumentti jäi historiaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.