28.6.2009 0:22
Kaapelitehtaalla esiintynyt Morrissey osoitti olevansa 50-vuotiaanakin varsin virkessä ja energisessä vedossa.
Brittiläisen pop-tähden Morrisseyn kahdesta Suomen-keikasta jälkimmäinen Helsingin Kaapelitehtaalla noudatti pääpiirteissään Tampereen perjantain konsertin runkoa.
Samoin kuin Tampereella, Morrissey esitti lauantaina viisimiehisen yhtyeensä kanssa 20 kappaletta. Niistä vain kaksi poikkesi Tampereella kuulluista: The Smithsin You Just Haven't Earned It Yet, Baby sekä Morrisseyn vuoden 1995 Southpaw Grammar -albumin Best Friend on the Payroll korvasivat Tampereella kuullut Something Is Squeezing My Skullin ja Girlfriend in a Coman.
Kahden konsertin jälkeen voisi sanoa, että vaikka Morrissey ei vaikuta 50-vuotiaana yhtä kaikkivoivalta popin messiaalta kuin hänen maineensa antaa ymmärtää, hän on edelleen kohtuullisen virkeässä ja energisessä vedossa oleva pop-työläinen.
Morrissey lauloi Helsingissä hyvin ja tulkitsi varsin terävästi. Vaikka Kaapelitehtaan ikävän kapeassa ja pitkässä kivihallissa yhtyeen melko raskas runttaussointi kuulosti entistä karummalta, saivat ainakin lähelle lavaa päässeet nauttia Morrisseyn herkullisesta suureellisesta ja räväkästä elehdinnästä.
Tunnelma yleisössä vaikutti Tampereen keikkaa hurjemmalta. Myös lavalla taisi olla kuuma, koska Morrissey vaihtoi paitaa kokonaista neljä kertaa.
Kummallakaan Suomen-keikalla tähti ei suoraan maininnut viime päivien ykkösuutista, Michael Jacksonin poismenoa. Helsingissä Morrissey saattoi kuitenkin viitata Jacksoniin esitellessään The World Is Full of Crashing Bores -kappaleen. Morrissey sanoi viime päivien uutisten osoittaneen, että laulun nimi pitää paikkaansa.
Laulaja valitteli myös huomanneensa, että Helsingin levykaupat ovat aiempaa harvemmassa. Oliko siis niin, että tähti olisi halunnut Free Record Shopiin, mutta joutuikin Clas Ohlsonille?
Loppuunmyytyä konserttia seurasi Kaapelitehtaalla 2 800 kuulijaa.
Morrisseyn Helsingin-keikan biisilista 28.6.2009
Morrissey esitti Tampereella mallikkaan rutiinikeikan 27.6.2009
Morrisseyn biisilista Tampereella 27.6.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi