lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Muhammed-piirtäjä tekee nyt sarjakuvia seurakuntien sivuille

3.3.2008 18:40

Suuren kohun Muhammed-sarjakuvallaan aiheuttanut oululainen taiteilija Ville Ranta ryhtyy piirtämään sarjakuvia Oulun evankelisluterilaisten seurakuntien kotisivuille. Asiasta kertoi Kotimaa-lehden verkkolehti.

Ranta piirsi toissa keväänä kulttuurilehti Kaltion verkkosivuille sarjakuvan, jossa esiintyi Muhammed. Ranta ei piirtänyt Muhammedille kasvoja vaan peitti ne naamiolla. Sarjakuva poistettiin syntyneen kohun vuoksi verkkosivuilta. Tapaus johti Kaltion päätoimittajan Jussi Vilkunan eroon.

Ensimmäinen Rannan työ Oulun seurakuntien kotisivulla ilmestyy huhtikuussa, ja jatkossa sarjakuvia julkaistaan kerran kuukaudessa. Rannan nettisarjakuvat käsittelevät uskonnollisia aiheita.

"Minulta ei ole pyydetty niin sanottua tunnustuksellista materiaalia vaan enemmänkin pohdiskelevia piirroksia esimerkiksi Jumalan olemassaolosta tai uskontojen ajattelutavoista, niihin kuuluvista määräyksistä", hän kuvailee asiaa Kotimaalle.

Ranta ei aristele tuoda kuvissaan esille omia uskonnollisia ajatuksiaan.

"Uskonnot kiinnostavat minua. Muhammed-jupakka innosti tutkimaan aihetta lisää. Olen piirtänyt uskonnollisista teemoista aikaisemminkin muun muassa omilla kotisivuillani, hän sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.