lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Museoon pääsee Helsingissä nyt ilmaiseksi

8.1.2008 18:30

Petri Krook

Helsinki päätti, että pääsymaksut poistuvat kaikista sen museoista, kuten Helsingin kaupunginmuseosta.

Helsinki päätti, että pääsymaksut poistuvat kaikista sen museoista, kuten Helsingin kaupunginmuseosta.

Helsingin kaupungin kulttuurihistorialliset museot muuttuivat maksuttomiksi vuoden vaihteessa, mutta yleensä suomalaisten museoiden sisäänpääsystä pitää maksaa.

Pääsymaksujen poistuminen ilahduttaa Helsingin kaupunginmuseon johtajaa Tiina Merisaloa.

"Miksei museoita voitaisi rinnastaa yleisiin kirjastoihin, joihin kaikki pääsevät maksutta", hän vertaa.

Kokeilu on aiottu vähintään viiden vuoden mittaiseksi. Kaupunginmuseo on varautunut 20 000–30 000 euron lipputulojen menetyksiin, mutta toivoo saavansa osan summasta takaisin museokaupan lisääntyneen myynnin ansiosta.

Toisaalta jo viime vuonna 74 prosenttia kaupunginmuseon kävijöistä käveli sisään ilmaiseksi: alle 18-vuotiaat lapset pääsivät aiemminkin ilmaiseksi museoihin, ja torstai oli kaikille kävijöille ilmainen.

Tyytyväinen on myös kaupunginvaltuutettu Johanna Sumuvuori (vihr), jonka keräämään talousarvioaloitteeseen pääsymaksuista luopuminen perustui. Museoiden ilmaisuus on vihreiden vanha tavoite, mutta aloite sai viime keväänä laajaa kannatusta yli puoluerajojen: sen allekirjoitti peräti 65 Helsingin kaupunginvaltuuston 85 jäsenestä.

Aloitteella tavoiteltiin ilmaista sisäänpääsyä myös kaupungin taidemuseoihin, mutta ne eivät halunneet lähteä kokeiluun mukaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.