7.9.2009 14:39
Musiikkipalvelu Spotify tulee matkapuhelimiin.
Tähän asti vain tietokoneella toiminut Spotifyn musiikkiohjelma on nyt ladattavissa Applen iPhone-puhelimiin ja iPod touch -mediasoittimiin, sekä Googlen Android-käyttöjärjestelmällä toimiviin laitteisiin.
Spotify on nopeasti kasvanut musiikkipalvelu, jonka kautta voi kiinteällä kuukausimaksulla kuunnella musiikkia niin paljon kuin haluaa.
Spotifyn kirjastossa on miljoonia kappaleita. Musiikki sijaitsee Spotifyn palvelimilla, eli sitä ei varsinaisesti ladata käyttäjän koneelle.
Odotettavissa on, että Nokia seuraa perässä. Spotify on ilmoittanut kehittävänsä myös Nokian S60-järjestelmällä toimiville puhelimille tarkoitettua sovellusta.
Spotifyn mobiiliversio edellyttää Spotifyn Premium-jäsenyyttä. Se maksaa Suomessa 9,90 euroa kuussa. Tietkoneella toimivaa Spotifyta voi myös käyttää ilmaiseksi.
Palvelussa on myös offline-tila. Offline-tilan avulla ohjelmassa tehtyjä soittolistoja voi kuunnella, vaikka mobiililaite ei olisi yhteydessä internetiin.
Ruotsissa kehitetyn Spotifyn käyttäjämäärä on kasvanut viimeisen puolen vuoden aikana miljoonasta neljään miljoonaan. Palvelu on ollut viime aikoina vastatuulessa, sillä yhtiötä on syytetty kitsaasta korvauksien maksamisesta artisteille.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi