15.1.2007 23:00
Muut lähteet vahvistavat verkosta lataamisen jatkuvan ennallaan. Viime syksynä julkistettuun säveltäjä Tuomas Kallion pro gradu -tutkimukseen haastatelluista vain joka kymmenes laittomasti verkosta ladanneista ilmoitti vähentäneensä lataamista uuden lain voimaantulon takia.
Lain nollavaikutuksen puolesta puhuu myös se, että laajakaistaliikenteen määrässä ei ole näkynyt minkäänlaista muutosta.
"Ei mitään normaalista poikkeavaa", kommentoi Jorma Mellin, Ficixin puheenjohtaja, vuodenvaihteen 2005–2006 tietoliikennemääriä. Ficix on suomalaisten verkko-operaattorien yhteiselin, joka muun muassa seuraa verkkoliikenteen määrää Suomessa.
Vertaisverkkoliikenne on iso pala internetin trafiikista. Kun Finreactor-niminen vertaisverkkolinkkejä kerännyt verkkosivu suljettiin joulukuussa 2004, Suomen laajakaistaliikenne putosi Melinin mukaan kolmanneksella. Kolme kuukautta sen sulkemisesta liikenne oli taas noussut ennalleen, kun vertaisverkkojen käyttäjät olivat löytäneet uusia sivuja.
Luvut vastaavat kansainvälisiä havaintoja: koko internetin liikenteestä vertaisverkot vievät noin 30–40 prosenttia.
Keskusrikospoliisin arvioiden mukaan Suomessa on noin 150 000 laitonta verkkolataajaa. Laajakaistayhteyksiä Suomessa on noin 1,5 miljoonaa.
Tekijänoikeusjärjestöjen yhteistyöelin Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK) näkee tilanteen toisin.
"Meidän mielestä uusi laki on vaikuttanut", TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen sanoo.
"Tietoisuus siitä, että musiikin jakaminen ilman lupaa on laitonta, on noussut. Kaikki, jotka laajemmalti harrastavat sitä, tietävät kyllä, että he rikkovat lakia."
Kotilaisen mukaan uudessa laissa on kyse ennen kaikkea asenteiden muuttamisesta.
Lakia säätämässä ollut johtaja Jukka Liedes opetusministeriöstä on samaa mieltä.
"Kun on kyse yksittäisten ihmisten tekemistä teoista, laki on enemmän signaali lainsäätäjiltä. Julkisissa tiloissakin sai ennen tupakoida, ja pikkuhiljaa tilanne on muuttunut."
Liedes kertoo, että lakia säädettäessä noudatettiin samaa periaatetta kuin 90-luvun alussa, kun koulupojat vaihtelivat ahkerasti kopioita videopeleistä. Lapsista ei haluttu tehdä rikollisia, eikä sitä haluta nytkään.
STT:n mukaan Keskusrikospoliisin tietotekniikkarikososaston päällikkö Vesa Isokuortti kommentoi asiaa näin: "Maalaisjärki sanoo, ettei sellaista lakia ole hirveän järkevää säätää, jota ei noudateta ja jota on vaikea valvoa".
Maanantaina Isokuortti kieltäytyi kommentoimasta asiaa enempää vedoten siihen, että hän "ei tunne asiaa tarpeeksi".
Verkkopiratismi jatkuu laista huolimatta 15.1.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi