1.10.2008 19:04
Alma Median omistaman Pohjolan Sanomien päätoimittajan Heikki Lääkkölän puoliso Päivi Koskenranta toimi vuosina 2000–2004 Kemin kunnanvaltuustossa ja on yhä keskustan edustajana kunnan teknisessä lautakunnassa ja kuuluu keskustan Kemin kunnallisjärjestön johtokuntaan.
Lääkkölä on toiminut Pohjolan Sanomien päätoimittajana vuodesta 1996 alkaen.
Koskenrannan mukaan hänen poliittinen uransa ei koskaan aiheuttanut ongelmia hänen päätoimittajapuolisolleen.
"Ei ainakaan silloin sellaista ongelmaa ole ollut. Vasta uutisista kuulin, että olisi tämäkin asia nostettu nyt (Korhosen potkujen) syyksi. En näe, että sellaista asiaa pitäisi edes työnantajalle kertoa. Eihän sitä kohta voi hakea enää mitään työtä, jos ihan kaikki pitää kertoa."
Koskenranta pitää tapahtumaa Alma Median kannalta ikävänä. "Varmasti tämmöinen skandaali heilauttaa Alma Mediaa puoleen ja toiseen."
Alman toimitusjohtaja Kai Telanne kertoo, ettei ole ollut tietoinen Pohjolan Sanomien päätoimittajan vaimon poliittisesta aktiivisuudesta. Se ei kuitenkaan hänen mukaansa vaikuta Korhosen tapaukseen.
"Kyse on siitä, että hän valehteli työhaastattelussa", Telanne sanoo.
Telanne korostaa, että päätoimittajan puolison poliittisella kannalla ei ole merkitystä vaan sillä, onko hän aktiivisesti mukana puoluepolitiikassa. Hänen mukaansa on tärkeää, että lehden lukijat voivat luottaa päätoimittajan poliittiseen riippumattomuuteen.
Päätoimittajien puheenjohtaja: Puolison tekemiset ei nimitysperuste 2.10.2008
Vanhanen: Lapin Kansan tapahtumat pitää saada selville 2.10.2008
Halonen: Hätkähdin lukiessani 2.10.2008
Kai Telanne ei aio erota 2.10.2008
Ministeriö: Työhaastattelussa ei saa kysellä mitä vain 2.10.2008
Journalistiliiton Arto Nieminen ihmettelee Alman selitystä 1.10.2008
"Laiton irtisanominen, jos syy sukupuolisessa suuntautumisessa" 2.10.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 19:23
Urheilu | Julkaistu 21:50