lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

Naomi Klein veti tuvan täyteen Helsingissä

5.6.2008 21:38

Anne Vatén / HS

Globalisaatio- ja kapitalismikriitikko Naomi Kleinin yleisöluento yliopistolla. Taustalla professori Teivo Teivainen.

Globalisaatio- ja kapitalismikriitikko Naomi Kleinin yleisöluento yliopistolla. Taustalla professori Teivo Teivainen.

Kohta hän tulee. Metsätalon 250-paikkainen luentosali on käytäviä myöten täynnä, ja ulkopuolelle jääneet parveilevat aulassa turhautuneina.

Yleisö on tullut kuulemaan maailmankuulua globalisaatio- ja kapitalismikriitikkoa Naomi Kleinia. Klein on Suomessa markkinoimassa uusinta teostaan, keväällä ilmestynyttä Tuhokapitalismin nousua.

Koska on pääsykoepäivä, Helsingin yliopiston valtio-opin laitos ei ole saanut varattua tapahtumalle suurempaa salia. Laitoksen johtaja, maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen yritti aiemmin turhaan järjestää pihalle tv-ruudun, josta Kleinin sanomaa olisi ollut mahdollista seurata.

Hyvissä ajoin tulleet saavat istumapaikan. Sosiaalipsykologian opiskelija Tiina Likki, 23, halusi tulla katsomaan, miltä Klein kuulostaa elävänä. Hän on viitisen vuotta sitten lukenut Kleinin läpimurtoteoksen No logo. "Luin sen ehkä hieman liian nuorena, se tuntui silloin vähän kuivakalta."

No logonsa on lukenut myös Marja Taanila, 69. Hän on eläkkeelle jäätyään ryhtynyt "opiskelemaan maailmaa" – ja liittynyt globalisaatiokriittiseen Attac-liikkeeseen. "Klein avasi minulle näkökulmia, jotka ovat minulle täysin uusia. Miten on päässyt käymään niin, että tässä maailmassa kaikki menee rahan ja talouden ehdoilla."

Tietotekniikka-asiantuntija Jani Hautamäki, 35, joutuu jo seisomaan. "Naomi Klein on ollut minulle innoittaja, kun puhutaan globalisaatiosta – samoin kuin Noam Chomsky. Kleinin tapa kirjoittaa asioista on moniulotteinen, ei liian subjektiivinen."

Kleinia odotellessa luentosalin valkokankaalle heijastetaan Hollywood-mainettakin saaneen meksikolaisohjaaja Alfonso Cuarónin rockvideomaista lyhytelokuvaa The Shock Doctrine, joka on eräänlainen Kleinin uutuuskirjan traileri, tai mainos.

"Joitain voi häiritä tällainen rockstarameininki, mutta jos se saa ihmiset keskustelemaan asioista ja vetää porukkaa, why not", Likki tuumii.

Klein joutuu salamavalojen ristituleen heti saavuttuaan saliin vain muutaman minuutin myöhässä. Esittelypuheessaan Teivainen toteaa, että suomalaisen kapitalismikeskustelun olevan vaikeaa, koska kapitalismista on historiallisista syistä ollut vaikea puhua sen oikealla nimellä. Lisäksi Teivainen toteaa Kleinin olevan maassa kustantajansa vieraana ja muistuttaa ulkopuolella olevasta WSOY:n myyntipöydästä.

Klein ottaa heti yleisönsä. Hän käy reilun puolen tunnin esityksessään läpi Tuhokapitalismin nousun keskeisiä väitteitä: miten taloustieteilijä Milton Friedman ja hänen seuraajansa ovat ympäri maailmaa lyöneet uusliberalistisia oppeja läpi taloudellisten ja poliittisten kriisien varjolla. Kleinin mielestä uusliberalismi on vahvistunut myös väkivallan, ihmisoikeusloukkauksien ja kidutuksen voimalla.

Yleisö kuuntelee keskittyneesti. Vaikuttuneisuuden voi melkein kuulla.

Ainoan soraäänen tilaisuudessa päästää professori Heikki Patomäki.Vaikka Patomäki tunnetaan Teivaisen tavoin globalisaatiokriittisenä ja alan aktivistien suosiossa olevana tieteentekijänä, hän pitää kommenttipuheenvuorossaan Kleinin analyysiä liian yksinkertaisena ja mekaanisena uusliberalismin selityksenä.

"Minusta on hyvä, että uusliberalismin kritiikkiä popularisoidaan, mutta journalismin ja tutkimuksen etiikka on pohjimmiltaan sama. Jos journalistinen tarinointi ja kärjistäminen johtaa siihen, ettei pysytä enää totuudessa, se on väärin. Kleinin tapauksessa ollaan siinä rajoilla", Patomäki totesi jo ennen luentoa.

Yleisökysymysten aikana Klein laajentaa aihevalikoimaansa. Hän epäilee yritysten yhteiskuntavastuuta, arvostelee päästökauppaa liian markkinapohjaisena ratkaisuna ilmastopolitiikkaan ja puoltaa ekologisen velan mallia.

Yleisö palkitsee Kleinin raikuvilla aplodeilla. Väen purkautuessa salista ovensuun myyntipisteessä on kuhinaa.

"Ilmeisesti tämänkin kirjan joutuu lukemaan", sanoo Marja Taanila poistuessaan.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.