lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TEATTERI

Narsismin kirous haanpääläisittäin

Julkaistu: 1.8.2010 lehdessä osastolla Kulttuuri

Kauneuden kirous Hailuodon teatterifestivaalilla. Pentti Haanpään novelleista dramatisoinut Jouni Rissanen. Ohjaus Jouni Rissanen. Rooleissa Saija Jäntti, Pasi Lappalainen, Kari Suhonen, Pekka Johansson, Erkki Hartikainen, Jonna Kuittinen, Hanna Hautala, Mikko Ahonen, Hanna-Leena Metsävainio, Miia Kotila ja Elina Törmälä.

Hailuoto. Peter von Bagh on sanonut Pentti Haanpäätä Suomen filmillisimmäksi kirjailijaksi. Koskenniska-ryhmän ohjaaja Jouni Rissanen on nyt dramatisoinut esityksen Kauneuden kirous -käsikirjoituksesta, josta Haanpää suunnitteli elokuvaa. Kenties se on syynä siihen, että esitys tuntuu soljuvan eteenpäin hallituin, elokuvallisin leikkauksin?

Rissasen ja Juha Hurmeen tyylissä on paljon samaa. Hurja tahti ja pelkistyksessään suorastaan raaka, karu estetikka. Haanpään novellidramatisoinnissa Rissanen on taitavasti osannut hyödyntää kauneuden arvoitusta eikä ole muokannut Haanpäätä omien teesiensä mukaiseksi.

Kaunis Ansalan Anna ( Saija Jäntti) elää elämänsä odottaen jotain palkintoa kauneudestaan, ihmeellistä elämää ja satumaista onnea. Esityksen voi tulkita narsistisen maailmankuvan kritiikkinä, mutta loppujen lopuksi Kauneuden kirous vie ajattelun pidemmälle, arvoituksellisemmille vesille.

Sunikarin kalasatamassa on laaja merenranta, jota näyttelijät hyödyntävät tehdessään kuvaelmia Annan katkerasta ja köyhästä elämästä.

Suomalainen harrastajapohjalta versova teatteri on ollut sanan teatteria. Koskenniska ja Nälkäteatteri tuovat siihen virkistävän uuden kulman.

Vaikka teatteria nytkin hallitsee sana, siihen tulee uusi vire, kun se saa kilpailijakseen luonnon efektit: äärimmäisestä visuaalisesta köyhyydestä versookin voimakkaita kuvia, joiden rinnalla ihmisen kauneus kalpenee.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.