lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla
ARVIO

Nick Cave tarjosi musiikillisen vuoristoradan

20.11.2006 0:21

Markku Ulander / LEHTIKUVA

Australialainen Nick Cave konsertoi Helsingissä viime marraskuussa.

Australialainen Nick Cave konsertoi Helsingissä viime marraskuussa.

Australialaislaulaja Nick Cave koetteli äänimaailmansa äärirajoja sunnuntai-iltana Helsingin Finlandia-talossa: tarjolla oli niin kovaäänistä jyräystä kuin hienovaraisempia balladeja.

Cave esiintyi saman nelimiehisen kokoonpanon kanssa kuin kaksi vuotta sitten Kulttuuritalolla. Pianoa ja muutamaan otteeseen kitaraa soittaneen laulajan mukana olivat basisti Martyn Casey, viulisti Warren Ellis ja rumpali Jim Sclavunos.

Odotetusti parhaiten riisuttu kokoonpano ja intiimi ympäristö toimivat tunnelmallisemmissa kappaleissa, joissa päästiin herkuttelemaan myös uusilla sovituksilla. Esimerkiksi uhkaavan jylhä The Mercy Seat soi nyt hienovaraisen rauhallisena balladina. Pysäyttävä tulkinta kuultiin myös kymmenen vuoden takaisesta People Ain't No Good -kappaleesta.

Huonommin uudet sovitukset kohtelivat setin äänekkäimpiä biisejä, joissa rummut ja basso jyräsivät kuulumattomiin myös viulun ja pianon.

Illan setti venyi odotettua pidemmäksi, kahteen tuntiin ja varttiin. Ylimääräisiä kappaleita kuultiin lopulta kaikkiaan kymmenen. Pääpaino oli tuoreemmassa materiaalissa ja uusimmalta levyltä Abattoir Blues/The Lyre of Orpheus kuultiin puolentusinaa kappaletta.


Nick Cave Finlandia-talossa 19.11.

1. West County Girl

2. Abattoir Blues

3. Red Right Hand

4. The Ship Song

5. Deanna

6. The Weeping Song

7. Baby You Turn Me On

8. Cannibal's Hymn

9. Rock Of Gibraltar

10. Tupelo

11. Love Letter

12. Henry Lee

13. The Mercy Seat

14. God Is In The House

15. Jack The Ripper

Encore:

16. Right Out Of Your Hand

17. Let the Bells Ring

18. Nobody's Baby Now

19. Lime Tree Arbour

20 The Lyre Of Orpheus

21. People Ain't No Good

22. Right Now I'm A-Roaming

Toinen encore:

23. Wanted Man

24. Hiding All The Way

25. Little Janey's Gone

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.