23.9.2009 12:45
Pekka ja Niklas Herlin
Verkkolehti Uuden Suomen omistaja Niklas Herlin runttaa tänään julkaistussa blogikirjoituksessaan isänsä Pekka Herlinin kovin sanoin. "Minulla ei yhtään hyvää sanaa sanottavana isästäni, joka oli pelkkä pystyyn nostettu paska."
"Ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika, joka olisi pitänyt sterilisoida hyvissä ajoin. On yhteiskunnallisesti vaarallista, kun hulluimmat levittävät sairaita geenejään", Herlin kirjoittaa verkkolehti Uudessa Suomessa julkaistussa blogissaan.
Kone Oy:n omistajasta Pekka Herlinistä julkaistaan huomenna elämäkerta, jossa perheen jäsenet – myös Niklas Herlin – kertoo avoimesti isäsuhteestaan. Kaikki lapset kertovat, kuinka vaikea oli elää alkoholisti Pekka Herlinin lapsena.
Niklas Herlin kirjoittaa, että hänen isänsä roolia suomalaisen metalliteollisuuden kansainvälistäjänä on vaikeaa kiistää. Hän myös arvostaa isäänsä ja on kiitollinen yhdestä asiasta: "Olin siskojeni ja veljieni tapaan taloudellisesti riippumaton heti täysi-ikäiseksi tultuani. Tätä päätöstään isä todennäköisesti katui. Hän ei pitänyt ihmisistä, joita ei voinut hyppyyttää pillinsä mukaan."
Herlin jatkaa: "Koska hän oli yleensä humalassa, hän halveksi sukulaisiaan humalassa. Harvoina selvinä hetkinään hän halveksui sukulaisia, minut mukaan lukien, ihan selvään päähän. Sukulaisiaankin enemmän isäni inhosi naapureita."
Herlin kehuu Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä -kirjaa. "Siinä on aika hyvää materiaalia suomalaisesta talouselämästä, olemattomasta yrityskulttuurista ja pahasta ihmisestä, jonka joskus läsnäollessa kasvoin 'aikuiseksi'."
Kirjan arvio ja Koneen nykyisen suuromistajan Antti Herlinin haastattelu julkaistaan huomisessa Helsingin Sanomissa.
Suomen rikkain lapsikatras paljastaa uutuuskirjassa perhehelvettinsä 24.9.2009
OTE KIRJASTAKoneen ruhtinas - Pekka Herlinin elämä 24.9.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi