16.7.2008 19:29
Helsingin Sanomien sarjakuvasivuilla alkaa torstaina nuorten sarjakuvantekijöiden sarja Viivi ja Wagner sairauslomalla. Siinä nuoret piirtäjät tekevät omasta näkökulmastaan strippejä, jotka liittyvät tavalla tai toisella suosikkisarjaan.
Kunkin tekijän sarjakuva ilmestyy viikon ajan, ja uusi sarja alkaa aina torstaisin.
Musiikissa vastaavia tribuuttialbumeja tehdään usein. Niillä eri esiintyjät versioivat jonkin tunnetun artistin tuotantoa omilla tyyleillään.
Tribuuttisarja ilmestyy Viivin ja Wagnerin tekijän Jussi "Juba" Tuomolan sairausloman ajan. Tuomola on loukannut piirtokätensä, eikä toipumisaikanaan piirrä sarjaa. Viivi ja Wagner palaavat lehteen näillä näkymin alkusyksystä.
Nuorten tekijöiden sarjan aloittaa Ville Ranta, 29. Ranta piirtää usein sarjakuviin itsensä, tai pikemminkin fiktiivisen version itsestään. Itsensä hän sijoitti myös tuurausstrippiinsä, suoraan Viivin paikalle.
"Olen kokenut Wagnerin aina läheiseksi. Halusin olla suhteessa ennemmin sen kuin Viivin kanssa", Ranta sanoo.
Miten possu ja piirtäjä sitten sopeutuivat miesten väliseen liittoon?
"Se oli todella mielenkiintoista. Parisuhteesta alkoi tulla työn edetessä ihan eri puolia esiin."
Viivi ja Wagner on ilmestynyt Helsingin Sanomissa jo vuodesta 1997. "Tekijänä sitä lukiessa miettii, mikä on se salaisuus, joka niin kauheasti viehättää niin monia", Ranta sanoo.
Tribuuttisarjan järjestyksessä kolmas piirtäjä Katja Tukiainen kutsuu puolestaan Viiviä ja Wagneria kansallisomaisuudeksi. Lähes kaikilla on sarjasta mielipide suuntaan tai toiseen.
Tukiaisen sarjassa esiintyvätkin possun ja naisen sijaan sarjaa kommentoivat sivulliset. "Tekijöille on tärkeää nähdä, että kotimainenkin sarjakuva voi menestyä näin hyvin", Tukiainen sanoo.
Juba Tuomola on antanut tuuraajilleen vapaat kädet.
"Viivi ja Wagner alkavat olla jo aika vakiintuneita hahmoja. Hauska nähdä, mitä muut saavat sarjasta irti", Tuomola sanoo.
Tauon hän toivottaa tervetulleeksi. Tuomola on piirtänyt Viiviä ja Wagneria jo useamman vuoden ilman lomia. Välillä homma on käynyt stressaamaankin.
"Ehkä tässä käden loukkaamisessa oli jotain psykologistakin."
Rannan jälkeen tuuraussarjaa piirtää Petteri Tikkanen. Seuraavina torstaipäivinä vuoroon tulevat Tukiainen, Aiju Salminen ja Tiitu Takalo.
KUKAVille Ranta muistetaan Muhammedista 16.7.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi