lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Nuori tangokuninkaallinen on jo kokenut esiintyjä

12.7.2009 14:20

Pekka Sakki / Lehtikuva

Tangokuningas Amadeus Lundberg poseerasi lauantaina Seinäjoen tangokadulla.

Tangokuningas Amadeus Lundberg poseerasi lauantaina Seinäjoen tangokadulla.

Tuore tangokuninkaallinen Amadeus Lundberg on vasta 20-vuotias mutta musiikin parissa jo konkari.

"Olen ollut musiikin kanssa tekemisissä kolmivuotiaasta asti, joten kokemusta on kertynyt. En ole laulanut kovin paljon, mutta olen esiintynyt pienestä asti", kertoo lauantaina kruunattu Lundberg.

Helsinkiläinen Lundberg oli kuudesta tangofinalistista nuorin. Finaaliin hän lähti yleisöäänestyksen selvänä suosikkina. Voitto tuli kappaleilla Romanesca, Rakkaus ei oo pysyvää ja Onnemme kyyneleet.

"Kyllähän sitä jännitti, millaisen päätöksen tuomaristo tekee, kun olen näin nuori. Kyllä he sitten uskoivat, että pystyn tähän pyöritykseen", Lundberg iloitsee.

Musiikki-ihmisiä on suvussa sekä isän että äidin puolella, joten Amadeus Lundbergille oli luontevaa jo pikkupoikana nousta lavalle viulistina. Viulun soittoa hän opiskeli musiikkiopistossa ja peruskoulunsa hän kävi musiikkiluokalla.

"Laulu tuli kehiin 12-vuotiaana oopperan lapsikuorossa", Lundberg kertoo.

Yläasteikäisen Amadeus Lundberg aloitti isänsä Taisto Lundbergin yhtyeessä kitaristina ja taustalaulajana.

Isän puolelta Amadeus Lundberg on romanisukua, ja hän on ollut jonkin verran mukana Hortto Kaalo -yhtyeen esiintymisissä. Romanikulttuurin kaikkia perinteitä hän ei kuitenkaan noudata.

"Käytin seitsemän vuotta romanivaatteita, mutta noin puoli vuotta sitten rupesin käyttämään farkkuja. Olen kuitenkin aina ollut oma itseni, vaikka vaatteet ovat vaihtuneet."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.