19.2.2008
Kuva Ulla Karttusen sarjasta Musta madonna, digitaalinen vedos 2008.
Ulla Karttunen hipaisee taiteessaan jotakin sellaista, jolta
luterilainen suomalainen yhtenäiskulttuuri on sulkenut jo aikoja sitten
silmänsä.
Nyt vaikuttaa siltä, että hän tekee sen myös eettisiä rajoja hipoen.
Ensinnäkin, kulttuuriimme kuuluvat vain historiallisina reliikkeinä kristinuskon naispyhimykset, joita taas läntinen katolisuus on tulvillaan.
Ulla Karttunen kartoittaa mystiikkaa, mikä vie hänet lähelle 1800-luvun lopun ranskalaista symbolismia. Pariisissa pitkään työskennellyt taiteilija määritteleekin itsensä mystikoksi.
Toiselta ammatiltaan Karttunen on väitöskirjaa tekevä tutkija, ja hänen käsitteistönsä mukaan tutkijassa on aina mystikkoa: tieteen tekijäkin hakeutuu alueille, joita ei tunneta vielä.
Karttusen näyttely Ekstaattisia naisia Kluuvin galleriassa sisältää nyt muun muassa hänen digitaalisesti käsittelemiään kuvia vanhan kristillisen taiteen naismystikoista ja -pyhimyksistä.
Pyhä ekstaattinen haltioituminen limittyy kuvissa erotiikkaan ja aistillisiin tuntemuksiin.
Karttunen kertoo olevansa myös agnostikko ja ateisti, epäilijä. Hän haluaa näyttää, että haltioitumisessa ei ole kyse kahdesta toisilleen vastakkaisesta asiasta, lihasta ja hengestä.
Vastoin nykykirkon perusteesejä ekstaattisuus liittyy sen mukaan siis sekä pyhään että aistilliseen.
Toisaalta, eri asia on sitten poliisin näyttelystä takavarikoima Neitsythuorakirkko-teoksen aineisto.
Kävin Kluuvin galleriassa sen jälkeen, kun kokonaisuus oli poistettu. Hävitetystä teoksesta oli jäljellä vain materiaalikasa, johon taiteilija oli lisännyt tilanteesta informoivan tekstin.
Tiedän, että aineistoon kuuluu netistä imuroituja "suoria otteita todellisuudesta", siis oikeaa netin lapsipornokuvastoa. Vaikka kuvasto on rikollista, sitä voi kenenkään puuttumatta vapaasti levittää ja katsella internetissä.
Takavarikoituun materiaaliin kuuluvat myös tekstit, joilla Karttunen kritisoi kuvaston olemassaoloa ja saatavuutta.
Yksittäisen näyttelyvieraan ilmiannon perusteella taidekriitikkona toimii nyt poliisi. Viranomaiset tekevät parhaillaan arviota siitä, kuuluuko Karttusen teos rikollisen lapsipornon piiriin.
Aika harva haluaa kai nähdä kyseistä aineistoa taiteelle pyhitetyssä galleriassa. Mutta todellisuus on usein karumpaa kuin "taide".
Netin kuvissahan hyväksikäytetään lapsia ja nuoria, joiden henkilöllisyys on usein tunnistettavissa.
Ja siitähän Karttunen puhuu. Hän on ottanut ilmeisen tietoisen riskin tuodessaan materiaalin galleriaan ja asemoinut sen käsitteelliselle rajalle, jossa määritellään, onko kyse rangaistavasta lapsipornosta vai taiteesta.
Nykytaiteen piiriin kuuluvat myös kriittiset keskustelunavaukset, teot. Määritelläänkö nyt kriittisyyden rajoja?
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi