perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Nyt on teatterin vuoro valloittaa Eurooppa

2.3.2007 19:33

Eurooppaan on syntynyt uusi suomalaisvetoinen teatteriyhteisö Smeds Ensemble. Kuten nimestäkin voi päätellä on uuden teatterin taiteellinen johtaja Kristian Smeds.

Talous- ja hallintoasioista vastaa Ville Hyvönen ja tuotantojohto on muun muassa Saksassa ja Helsingin juhlaviikoilla kansainvälisyyskokemusta hankkineen Eeva Bergrothin käsissä.

He ovat hylänneet tavanomaiset teatterituotantojen perinteet, jotka ovat sidoksissa tuotantokausiin, kiinteisiin taloihin tai vakituiseen näyttelijäkuntaan. Idea on, että vain ja ainoastaan taiteelliset sisällöt ratkaisevat ajan, paikan, porukan ja harjoitusaikataulut.

Torstaina julkistettu Petri Tuomi-Nikulan työryhmän esitys Suomen kulttuuriviennin kehittämisestä saikin heti kättelyssä esimerkkiteatterin – ja enemmänkin.

Teatteri ei vie eikä tuo. Se asuu, näkyy ja kuuluu Euroopassa. Sillä ei ole kiinteää taiteilijakuntaa eikä esityspaikkaa. Ryhmän koti on kaikkialla, näyttelijät palkataan produktiokohtaisesti Suomesta ja kustakin yhteistyömaasta.

"Idea perustuu ryhmän henkilökohtaisiin kansainvälisiin kontakteihin ja pitkän aikavälin verkottumiseen. Tässä ei lähdetä siltä pohjalta, että netissä ilmoiteltaisiin teatteri X:n etsivän yhteistyökumppaneita siihen ja siihen päivämäärään mennessä – että saataisiin kasaan EU-rahoitus", Smeds sanoo.

Kyseessä ei ole myöskään vientiyritys vaan taiteellisten päämäärien sanelema vapaasti Euroopassa vaeltava teatteriporukka, jonka työtä kantavat henkilökohtaiset ulkomaiset kontaktit.

Kiinteää rahoitusta etsitään vain kolmelle. Muilta osin rahoitus hankitaan produktiokohtaisesti muun muassa EU:n kulttuuri- ja rakennerahastoista, Pohjoismaiden rahoituskanavista, Suomen opetus- tai ulkoministeriöstä, kansainvälisiltä säätiöiltä ja yhteistyöteattereilta. Teatterilain piiriin Smeds Ensemble ei hakeudu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.