lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Oikeus totesi – virtuaaliomaisuudella on arvoa

6.11.2009 19:21

"Ensimmäisen kerran Suomessa oikeussalissa todettiin, että virtuaalisella omaisuudella on arvoa", kuvailee Vili Lehdonvirta Kuopion käräjäoikeudessa käsitellyn Hannu Aholan World of Warcraft -pelitilin varkaustapauksen merkitystä.

Lehdonvirta väitteli viikko sitten virtuaalikuluttamisesta Turun kauppakorkeakoulussa.

Hän oli oikeudessa asiantuntijana arvioimassa pelitilin arvon.

"Laskin miten paljon maksaisi, jos hankkisi samanlaisen tilin. Elijos palkkaisi kiinalaisen tekemään pelitilin tällaiseksi."

Ahola oli kehittänyt pitkälle ominaisuuksia, joita harvemmin ostetaan. Siksi hinta olisi korkea, Lehdonvirran arvion mukaan noin neljä tuhatta euroa.

Pelitilien kauppa on pelin julkaisijan käyttäjäsopimuksen vastaista.

"Mutta sillä ei ole mitään merkitystä oikeudessa, jos suomalaiset ovat mahdollisesti rikkoneet jotain yhdysvaltalaista sähköistä sopimusta", Lehdonvirta muistuttaa.

Activision Blizzard ei juuri ota kantaa 13 miljoonan pelaajansa välisiin kiistoihin. Heidän virallinen linjansa on, että pelitilejä ei saa myydä, joten tilin alkuperäinen omistaja – siis tässä tapauksessa varkaudesta syytetty kuopiolainen – on sen oikea omistaja.

Käräjäoikeus päätti toisin.

Lapuan ja Kuopion poliisit tutkivat tapausta yli vuoden. Syytteet tulivat vahingonteosta ja luvattomasta käyttöönotosta. Tapaus sovittiin, eikä tuomiota tullut. Mutta käräjäoikeus hyväksyi sopimuksen, jossa syytetty maksaa tuntuvat korvaukset Aholalle.

Aholan lakimies Ville Oksanen muistuttaa, että rikoslaki on teknologianeutraalia. "Jos jollain asialla on arvo, se on omaisuutta."

Miksi virtuaaliesineillä on arvoa?

"Kun digitaalinen ympäristö on yhä enemmän läsnä ihmisten elämässä, sen asiat alkavat tuntua yhtä tärkeiltä kuin fyysisen ympäristön asiat", Vili Lehdonvirta sanoo ja lainaa nykyaikaisten videopelien isäksi kutsutun Shigeru Miyamoton termiä kosketeltavat kuvat.

"Ne ovat kuvia ruudulla, mutta käyttöliittymän kautta niihin saa kouriintuntuvan otteen. Virtuaalimaailmoissa nämä kuvat koskettavat tuhansien ihmisten elämää."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.