Onko lesbo taloudellinen riski?

Kun mediakonserni Alma Media kertoi syyskuun alussa valinneensa Johanna Korhosen Lapin Kansan päätoimittajaksi, oli mielikuva positiivinen ja raikas: Alma näyttää tietä – viimeinkin Suomessa saadaan nainen maakuntalehden ykköspaikalle.

Viime päivien mediarökityksessä imagovoitto ei ole vain huvennut, vaan kääntynyt rökäletappioksi. Alma ei näytäkään enää tasa-arvon airueelta, vaan päinvastoin, konsernin osana on nyt antaa kasvot seksuaalivähemmistöjen syrjinnälle työelämässä.

Täytyy korostaa, että tilanne vasta näyttäytyy tällaisena. Riidan loppuratkaisua ei ole nähty, faktat ovat osin kiistanalaisia, ja osa osapuolista ei ole edes tullut julkisuuteen.

Imagotappiota mitataan kuitenkin jo nyt kovassa rahassa, koska kyse on viestinnän ja mielikuvien avulla tuottonsa ansaitsevista yrityksistä. Ja rahastahan – tässäkin riidassa – on tavallaan kyse.

Rahan tekemisen näkökulmasta Alman ja Korhosen riitaa voi pitää klassisena esimerkkinä konservatismin ja idealismin viha–rakkaus-suhteesta. Alman voi nähdä edustavan jupakassa konservatiivisia kantoja, kun taas Korhonen näyttäytyy maailman muuttamiseen tähtäävänä idealistina.

Pörssiyhtiönä Alman perimmäisenä tavoitteena takoa omistajilleen rahaa ja tässä onnistuakseen sen pitää kosiskella idealistia. Mikä tahansa idealisti ei kuitenkaan kelpaa. Ehdokkaan on miellytettävä varmasti myös lukijoiden valtavirtaa ja etenkin mainostajia, joilta mediayhtiöt tuottonsa yhä enenevässä määrin keräävät.

Viihdeteollisuudessa seksuaalivähemmistöt on jo onnistuneesti valjastettu rahanteon välineiksi. Esimerkkejä tästä löytyy etenkin elämäntapaan ja sisustukseen liittyvistä tosi-tv-ohjelmista.

Mutta millainen on homon tai lesbon markkina-arvo sanomalehden ykköspaikalla? Siitä ei Suomessa ole näyttöä ja siksi se on yrityksen omistajille –toistaiseksi – taloudellinen riski.

Joistakin idealistista tällaisen näkökulman esiintuominen voi tuntua julkealta seksuaalivähemmistöjen loukkaamiselta. Konservatiivi voi taas nyökytellä, mutta samalla sanoa, ettei tällaista saisi sanoa ääneen.

Realistin yksinkertainen näkemys on, että kyse on Suomesta syksyllä 2008.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi