2.2.2009 13:10
Remu Euroviisujen finaalien kenraaliharjoituksissa lauantaina.
Yleisradion mukaan teleoperaattori Soneran tekemä virhe johti siihen, että osa Remu Aaltosen Planeetta-kappaleen saamista äänistä ei kirjautunut Euroviisujen äänestysjärjestelmään lauantaina järjestetyssä Eurovision laulukilpailujen Suomen-karsinnassa.
Suomi oli jaettu puhelinäänestyksessä viiteen osaan. Ylen mukaan virhe koski näistä alueista vain yhtä, Helsingin aluetta, ja siellä vain Remulle annettuja ääniä.
"Helsingin alueella Remun numeroon soitetut puhelut eivät olleet äänestyksessä mukana", kertoo Euroviisujen ohjaaja-tuottaja Matti Grönberg. "Onneksi niillä ei ollut mitään vaikutusta lopputulokseen."
Grönberg sanoo, että kysymys oli sadoista, mutta alle tuhannesta äänestä. Tarkemmin hän ei suostu lukua kertomaan.
Myös kolmen esiintyjän "superfinaalia" edeltäneen finaalikierroksen ääniosuudet ja -määrät jäävät salaisuuksiksi. Yhteensä lauantain lähetyksen aikana annettiin 275 000 ääntä, Grönberg kertoo.
Remu Aaltosen Planeetta ei päässyt kolmen "superfinalistin" joukkoon. Suomen edustajaksi Euroviisuihin valittiin Waldo's People kappaleellaan Lose Control.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi