lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Opetusministeriön vientituki vähentynyt

30.8.2007 20:45

Vuonna 2005 perustettu opetusministeriön kulttuurivientiyksikkö on jakanut "kärkihankkeilleen" kaikkiaan 2,5 miljoonaa. Kohteita on ollut 71.

Suuri osa rahoista on ohjattu taiteen alan eri organisaatioiden kautta, joita ministeriö kutsuu "strategisiksi kumppaneiksi".

Viime vuonna jaettavana oli yli 1,6 miljoonaa, tänä vuonna hiukan alle 800 000 euroa.

Viime vuoden suurempi summa johtuu siitä, että Veikkaukselta saaduista ylimääräisistä voitoista siirrettiin kertaluontoisesti lisää rahaa kulttuurivientiin.

Opetusministeriö yrittää tänään hallituksen budjettiriihessä saada vientiin pari miljoonaa euroa lisää.

Tämän vuoden tuet jaettiin jo alkuvuodesta. Tukirahaa haettiin noin 6,7 miljoonaa eli kymmenkertaisesti jaettuun määrään nähden.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.