torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Ortodoksinen kulttuurikeskus Sofia vihitään tänään Vuosaaressa

1.2.2008 0:20

Juhani Niiranen / HS

Metropoliitta Ambrosius esittelee uutta ortodoksista kulttuurikeskusta Sofiaa.

Metropoliitta Ambrosius esittelee uutta ortodoksista kulttuurikeskusta Sofiaa.

Helsingin Vuosaaren Kallvikintiellä vietetään tänään juhlallisia vihkiäisiä. Entisestä osuuspankkiopistosta on tullut ortodoksinen kulttuurikeskus Sofia, city-Valamo.

Sofia on metropoliitta Ambrosiuksen toteutunut idea ja unelma, jota mietittiin pitkään.

"Pääkaupunkiseudulla ei ollut mitään kulttuuritraditioihimme liittyvää keskusta", Ambrosius sanoo.

Sofiassa on seminaareja, taidetapahtumia, hiljentymisiä.

"Haluamme olla tämän ajan elämässä mukana, tuoda oman kontribuutiomme yhteiseksi hyväksi läsnäolon, dialogin ja hiljentymisen kautta."

"Meillä ortodokseilla on rikas, pitkä kulttuuriperinne ja hengellinen perinne. Haluamme verkostoitua suomalaiseen yhteiskuntaan myös pääkaupunkiseudulla. Paljon malleja toiminnallemme on Valamosta ja Valamon kansanopistosta, jota itse olen ollut käynnistämässä."

Ensin perustettiin säätiö, sitten haettiin sopiva paikka. Yritysten koulutuskeskuksia on nyt runsaasti myynnissä, joten valinnanvaraa oli.

Osuuspankkiopisto tuntui sopivalta. Se on kohtuullisesti erillään urbaanista maailmasta meren rannalla; Vuosaaren asutukseen on reilu kilometri.

Paikka on hankittu lahjoitusvaroin. Säätiö onnistui keräämään kokoon peräti kaksi miljoonaa euroa, velkaa on vain vähän.

Yritysmaailmasta on yli puolet kerätystä kahdesta miljoonasta ja loput on säätiöiltä: Kordelinilta, Konstsamfundetilta, Wihurilta.

Sofia on myös kokoushotelli, ja toimintaa pyörittää säätiön omistama yhtiö. Paikalla on useita rakennuksia, joten Savonlinnan oopperan kuoro voi kokoontua jossain rakennuksessa ja Diakonissalaitos pitää seminaaria toisessa. Kolmannessa voi olla retriitti. Osuuspankkiväki toimii Kallvikissä edelleen, sillä osuuspankkikeskus teki viisivuotisen käyttösopimuksen. Sofian toimintaa rahoitetaan nimenomaan kokousten pitämisillä.

Helsingin ortodoksinen hiippakunta muutti tiloihin myös. Ambrosius itsekin asuu ja työskentelee Vuosaaressa.

Sofian seminaarien aiheita voivat olla vaikkapa teatteri ja uskonto, kuoleman kohtaaminen, "ihmisyyden suuria peruskysymyksiä". Itä–länsi-kysymykset, Venäjä ovat paljon jatkossakin esillä, Ambrosius kertoo.

Lauantaiseminaarit ovat kaikille avoimia, samoin kappelin lyhyet palvelukset aamuin illoin.

Retriittejä on tarkoitus kovasti kehittää. Työpaikkasaarnaajana Ambrosius tietää, miksi.

"Hiljentyminen on meidän kulttuurissamme tulevaisuuden megatrendi. Mietimme ja kehitämme omaa, ortodoksista retriittiperinnettä, jossa olisi tilaa hiljentymisen lisäksi keskustelulle ja vuorovaikutukselle."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.