11.7.2010 12:47
The Sounds oli Ruisrockin lauantain pääesiintyjä.
Turku. Ruotsalaisyhtye The Soundsilla oli vastassaan kunniakas haaste Ruisrockin lauantai-illassa: yhtye oli kiinnitetty festivaalin pääpäivän pääesiintyjäksi. Yhtyeen sinnikäs kiertäminen itäisessä naapurimaassa näyttää maksavan itsensä takaisin korkojen kanssa.
Ei ihme, että The Sounds astui lauteille mahtipontisen pianoballadin säestyksellä ja nostatti tunnelmaa ennen solisti Maja Ivarssonin astumista lavalle. Vasta sitten yhtyeen uusi aalto -henkinen bilerokki pääsi todella vauhtiin.
Ei ole myöskään ihme, että The Sounds oli valinnut Ruisrockin keikan dvd:nsä kuvauspaikaksi. Yhtye tuskin saa esiintyä missään muualla kotimaansa ulkopuolella yhtä isolle ja innokkaalle yleisölle.
Toivottavasti kukaan ei pilannut The Soundsin riemua kertomalla, että päivän todellinen pääesiintyjä oli esiintynyt jo hetkeä aiemmin rantalavalla.
PMMP:n suosiota ei näytä ylittävän kukaan, vaan yhtye keräsi todennäköisesti koko viikonvaihteen suurimman yleisön eteensä. Näytti siltä, että lähes kaikki 30 000 katsojaa olivat ahtautuneet seuraamaan Paulan ja Miran energiaa, intoa ja antaumusta tihkuvaa hittikavalkadia.
Yleisömäärä kasvoi vielä muutamilla tuhansilla, kun jättimäiset matkustaja-alukset lipuivat lavan ohitse, kas, juuri sopivasti Matkalaulun aikana. Lieneekö sattumaa vai onko PMMP tutkinut takahuoneessaan laivayhtiöiden aikatauluja? Ajoitus oli täydellinen.
PMMP:n vetovoiman sai kokea nahoissaan osin samanaikaisesti soittanut brittiyhtye The Specials, joka täytti teltan vain puolilleen.
Festivaalilavoille palannut Don Huonot näyttää myös säilyneen ihmisten mielissä seitsemän vuoden tauosta huolimatta.
Yhtye palkitsi pitkän odotuksen lähes hartaalla ja paneutuneella esiintymisellä, joka ei tullut varsinaisena yllätyksenä. Don Huonot on aina suhtautunut tekemisiinsä äärimmäisellä kunnianhimolla, ja sama näyttää pätevän paluukeikkoihin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi