30.5.2008 22:06
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen suhtautuu Kiasman lisärakennukseen myönteisesti. Hän sanoo, että Kiasma on suunniteltu alun alkaenkin "turhan pieneksi".
"Kiasma on keskeinen osa Suomen kulttuurielämää. Tavoitteena tulee Töölönlahdella olla sellainen kokonaisuus, mitä paikka koko kansan olohuoneena vaatii", Pajunen sanoo viitaten Kiasman lisäksi muun muassa Musiikkitaloon ja keskustakirjastoon.
Kiasman suunnitellut arkkitehti Steven Holl esitteli torstain Helsingin Sanomissa luonnoksen, jossa oli suunniteltu nykyisen museon pohjoispuolelle sijoittuva 3 000 neliömetrin suuruinen lisärakennus.
Luonnoksen Hollilta pyytänyt museon johtaja Berndt Arell sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että hän aikoo pitää huolta asian etenemisestä myös jatkossa.
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta ei oteta tässä vaiheessa vielä minkäänlaista kantaa kaavailtuun lisärakennukseen.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö Tuomas Rajajärvi sanoo, ettei tiedä asiasta enempää kuin mitä Helsingin Sanomien jutussa kerrottiin.
"Siitä ei ole käyty keskusteluja minun eikä Ilpo Forssénin kanssa."
Forssén vastaa Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa Töölönlahden alueen hankkeesta.
Rajajärvi ei halua ottaa kantaa mahdolliseen Kiasman laajennusosaan, sillä hän ei ole nähnyt kuin Hollin piirtämän luonnoksen. Varsinaisia suunnitelmia ei ole vielä olemassa. Asiaa ei ole myöskään vielä esitelty kaupunkisuunnitteluvirastolle.
Myöskään Ilpo Forssén ei halua tehdä tässä vaiheessa Hollin luonnoksesta johtopäätöksiä.
Hollin ehdotuksessa Kiasman laajennusosa sijaitsee kaupungin tontilla joka on kaavoitettu puistoalueeksi.
Rajajärvi muistuttaa, että kaava on lainvoimainen, ja sen mukaan on tarkoitus edessä jatkossakin.
"Eletään sen mukaan, että Musiikkitalo tulee sen aikataulun mukaisesti missä pitääkin tulla."
Musiikkitalon valmistumiseen mennessä myös osa Töölönlahdelle kaavaillusta puistoalueesta olisi valmis. Näillä näkymin Musiikkitalo olisi valmis vuonna 2011.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi