Pamfletti: Konsensus-Suomi ei ole normaali demokratia

 Suomi ei ole länsimainen demokratia eikä hyvinvointivaltio. Valheellisen myytin takaa paljastuu sairas yhteiskunta: yrittäjyyttä halveksiva huippukorkeiden verojen, kalliiden elinkustannusten ja autoritäärisen poliittisen kulttuurin maa, josta älymystö on kuollut.

Katja Boxbergin ja Taneli Heikan pamfletti Lumedemokratia ei sanoja säästele, eikä syyllisestäkään jää epäselvyyttä. Kaiken pahan alku ja juuri on suomalainen konsensuskulttuuri, joka kaihtaa avointa julkista keskustelua ja hieroo kiistakysymyksistä kompromisseja suljettujen ovien takana.

Nihkeää konsensusta tukee kolmen suuren puolueen valtapeli, jossa kaksi puolueista on hallituksessa ja kolmas oppositiossa. Heikka ja Boxberg ovat hahmotelleet kirjaansa "konsensuksen kolmion", jonka kärkinä ovat vasemmiston "punaleiri", keskustan "aluetukileiri" ja suuryritysten asialla oleva "pääomaleiri". Poliittisen kolmikannan sijaan he kaipaavat kaksipuoluejärjestelmää, jossa äänestäjille tarjotaan selviä vaihtoehtoja.

Erityisen vahingollisina Boxberg ja Heikka pitävät "suomettumisen hämähäkkejä" eli jo 1970-luvulla vaikuttaneita poliitikkoja, virkamiehiä ja muita eliitin jäseniä, joiden 1970-luvulla omaksumat asenteet ja verkostot haittaavat keskusteluilmapiiriä vieläkin.

Heikka ja Boxberg ovat tehneet oman verkostoanalyysin siitä, ketkä nykyisistä päättäjistä "työskentelivät demokratian vastaisissa talkoissa". Kirjoittajat ovat listanneet ihmisiä, jotka ovat toimineet päättävissä asemissa heidän itäblokin päämääriä edustaviksi ja diktatuureja ihannoiviksi luokittelemissaan järjestöissä, kuten DDR:n tunnustamiskomiteassa, Suomi–Neuvostoliitto-seurassa, EEC:n vastustajissa ja Rauhanpuolustajissa.

Joukossa on tuttuja nimiä, kuten Tarja Halonen, Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja, Erkki Liikanen ja Kalevi Kivistö. Heiltä Boxberg ja Heikka odottavat julkista tilintekoa suhteista 1970-luvun kommunistihallituksiin, katumusta ja jopa anteeksipyyntöä.

"Hämähäkit ovat tehneet parhaansa estääkseen menneisyyden kriittisen tarkastelun Suomessa." Boxberg sanoo. Pamfletin arvostelun kärki on vasemmistopoliitikoissa. Kokoomuksesta Boxberg ja Heikka nostavat esiin lähinnä Ilkka Kanervan, joka pyrki 1970-luvulla parantamaan kokoomuksen suhteita Neuvostoliittoon.

Kunnianpalautusta kirjoittajat kaipaavat muutamille aikanaan sivuraiteille ajautuneille oikeistopoliitikoille.

"Monet meistä pitävät vieläkin Tuure Junnilaa tai Georg C. Ehrnroothia pikkuisen tärähtäneinä. Oikeasti he olivat ihmisiä, jotka kannattivat vaaleja", Heikka sanoo.

Henkilökysymykset ja menneisyydenhallinta ovat vain yksi monipolvisen pamfletin teemoista. Enemmän Boxberg ja Heikka kritisoivat nyky-yhteiskunnan rakenteita. Avoimen päätöksenteon vastaisina salaseuroina he pitävät muun muassa talousneuvostoa, Jukka Rantalan johtamaa epävirallista "eläkejunttaa" sekä politiikan ja talouden vaikuttajille tarkoitettua Keskiviikkokerhoa, johon otetaan uusia jäseniä – vain miehiä – pelkästään kutsun perusteella.

Boxberg ja Heikka antavat huutia myös suomalaiselle aluepolitiikalle, jossa maataloustukia kannetaan pohjattomaan kaivoon ja järkevää kaupungistumiskehitystä vastustetaan. Konsensushakuinen teollisuuspolitiikka on tehnyt Suomesta banaanivaltion kaltaisen sellunkeittäjien maan, jossa palvelusektoria ei ole kehitetty.

"Valtiohirviön" kesyttämisestä puhuva ja ihmisten omaa vastuuta itsestään korostava pamfletti käyttää monessa kohdin samanlaista retoriikkaa kuin poliittinen oikeisto, mutta Boxberg ja Heikka eivät tunnustaudu oikeistolaisiksi. Kysymys poliittisesta asemoinnista saa kirjoittajat kiusaantuneeksi.

Heikka sanoo, että hänen on vaikea sijoittaa itseään suomalaiselle puoluekartalle. "Suomalaisesta aateilmapiiristä puuttuu liberalismi", hän selittää. "Myös arvoliberalismi", Boxberg täydentää.

Vasemmistossakin Boxberg ja Heikka näkevät uudistuspotentiaalia, esimerkkeinä Ruotsin sosiaalidemokraattien uusi yrittäjästrategia ja Tony Blairin Labourin "kolmas tie". Yksi heidän esikuvistaan on työmarkkinoita uudistanut Tanskan malli, johon vasemmistokin on saatu mukaan.

"Meidän peräänkuuluttamiamme asioita pystyy toteuttamaan sekä oikeistossa että vasemmistossa", Heikka vakuuttaa. Häntä harmittaa, että Suomessa vasemmisto vastustaa uudistuksia uusliberalismina. Luokkakantaista politiikkaa kirjoittajat pitävät aikansa eläneenä.

"Mielestäni yhteiskuntaluokilla ei ole juuri merkitystä", Boxberg sanoo. "Mehän olemme lähes kaikki sitä suurta keskiluokkaa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi