perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Pankkitukipamfletti elvyttää Tammen Huutomerkki-sarjan

9.2.2008 1:01

Tammen Huutomerkki-sarja keräsi 1960–1970-luvuilla huomiota yhteiskunnallisilla kiistakirjoillaan. Vuonna 1983 lakkautettu sarja elvytettiin henkiin perjantaina, kun Tammi julkaisi Yleisradion taloustoimittajan Seppo Konttisen pamfletin Salainen pankkituki.

Konttinen kertaa teoksessaan 1990-luvun laman aikana myönnetyn pankkituen vaiheita.

Konttisen teesi on, että pankkituen myöntämiseen liittyy yhä salamyhkäistä asiakirjojen pimittämistä ja että tuen myöntäminen johti valtiontalouden katastrofiin. Hän arvioi tuen kokonaissummaksi 100 miljardia markkaa.

Päättäjät perustelevat tavallisesti pankkituen maksamista sillä, että se pelasti Suomen valtiontalouden vakavammilta ongelmilta. Myös pankkituen määrä arvioidaan alhaisemmaksi, noin puoleen Konttisen arviosta.

Huutomerkki-sarja sai alkunsa vuonna 1968 julkaistusta Praha 21.8. 1968 -teoksesta, joka käsitteli kriittisesti Neuvostoliiton tekemää Prahan miehitystä ja laajemmin suurvaltapolitiikkaa.

Vuosina 1968–1983 sarjassa julkaistiin 92 nimekettä. Sarjan suosituimmat osat olivat 21 600 kappaletta myynyt Terho Pursiaisen Uusin testamentti ja 10 000 myynyt Pekka Gronowin Laulukirja.

Seuraavaksi sarjassa ilmestyy kansanedustaja Heidi Hautalan (vihr.) teos Venäjä-teesit. Teoksessa Hautala pohtii, miten Suomessa voitaisiin tukea Venäjän demokratiakehitystä. Yksi Hautalan ehdotus on ruohonjuuritason diplomatia kansalaisjärjestöjen tukemiseksi.

"Tarkoituksemme on tarjota tärkeistä aiheista yhteiskunnallista keskustelua", luonnehtii Tammen kustannusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.