sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla
ARVIO

Pauli Kohelon seikkailut ovat taattua Hotakaista

9.10.2008 21:53

Syksyn uutuuskirja Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni on Kari Hotakaisen käsialaa, väittää teoksen arvioinut Matti Mäkelä. Mäkelän mukaan peitenimellä julkaistu teos on yhtä hyvää Hotakaista kuin Hotakainen ennenkin.

"Teksti on parhaimmillaan vapautuneen hauskaa ja vertaukset sinkoilevat. Kiire tosin on ollut, ja paineessa on tehty, mutta ydin pitää", Mäkelä arvioi.

Kirja on kertomus ristijärveläisen metsurin Pauli Kohelon tiestä kirjailijaksi, valaistuneeksi ihmiseksi ja luennoitsijaksi. Päähenkilön nimi viittaa brasilialaiseen menestyskirjailija Paolo Coelhoon.

Asiallisesti ottaen teksti pilkkaa Mäkelän mukaan armottomasti kaikkea sitä henkistä kehityshöpinää, jota maailma nykyään on pullollaan. Toisaalta teosta voi lukea kritiikkinä Hotakaisen edellisen kustantamon, WSOY:n, uutta yrityskulttuuria kohtaan. Kirjan on julkaissut WSOY:ltä lähteneiden Siltalan veljesten kustantamo.

"Näitä henkkahyppösiä ja muita kehittäjiä karkuun Siltalan perustajat ja kirjailijat lähtivät", Mäkelä sivaltaa.


Matti Mäkelän arvio julkaistaan kokonaisuudessaan perjantain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.