lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Pekka Kuusisto vaatii lisää harjoitusaikoja orkestereille

3.4.2007 20:45

SUSANNA KEKKONEN

Sibelius-viulukilpailun voittajan Pekka Kuusiston viulu soi myös rocklavoilla.

Sibelius-viulukilpailun voittajan Pekka Kuusiston viulu soi myös rocklavoilla.

Viulisti Pekka Kuusisto toivoo sinfoniaorkestereille lisää harjoitusaikaa. Hänen mielestään ohjelmistoa tulisi harjoitella kokonainen viikko muutaman harjoituksen sijasta. Taloudellisesti tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, ja Kuusisto toivookin kulttuurisponsoroinnin kasvavan.

Kuusisto soittaa tänään Radion sinfoniaorkesterin solistina Thomas Adèsia Finlandia-talossa ja Yle Radio 1:n suorassa lähetyksessä sekä Anssi Kelan kanssa TV2:n konserttinauhoituksessa.

Hän tulee nykyisin vastaan konserttisalien lisäksi myös klubeissa rockyhtyeiden ja kokeellisten elektronisten kokoonpanojen kanssa, mikä voi tuntua jopa yllättävältä. Sibelius-viulukilpailun voittajahan tuli aluksi tunnetuksi vain klassisen musiikin taitajana.

Jotain kuitenkin tapahtui 1997, kun Pekka oli päättänyt opintonsa.

"Ei ollut enää kivaa soittaa. Keikkaa oli, managerit oli, levytyksiä oli. Silti vapaus oli kärsinyt kolauksen, kun soittamisesta oli tullut ammatti."

Kesällä Pekka meni Kaustisille ja kuuli JPP:n konsertin.

"Se oli aika lailla siinä. Kavereiden ei tarvitse soittaa samalla viikolla Brahmsin ja Mendelssohnin viulukonserttoa ollakseen onnellisia viulisteja. Se oli hemmetin tärkeä oivallus, se onnellinen ja kommunikoiva muusikkous."

Erilaiset musiikkityylit vain rikastavat Kuusiston mielestä musisointia.

"Kyllä sitä voi tehdä kaikkea ilman, että mikään osa-alue kärsii. Perspektiivi vain laajenee ja erilaisten tyylien karakterit selkenevät. Jotenkin pitäisi saada myös muu maailma unohtamaan genreajattelu ja eriarvoisuusajattelu musan sisällä."

Kuusisto toimii nykyisin myös festivaalijohtajana Tuusulanjärven kamarimusiikissa. Lisäksi hän suunnittelee Helsingin juhlaviikkojen ensi kesän kuusituntisen ilmaisen päätöskonsertin Huvilaan. Seuraava haave on esiintyminen säveltäjänä.

"Jonakin aamuna oivallan, miten saan tämän kaiken yhdistettyä. Sitten marssin studioon ja teen levyn – tai sata levyä – omaa musiikkia."


Pekka Kuusiston haastattelu kokonaisuudessaan keskiviikon Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.